Tylsistynyt nainen

Mitä tehdä kun on tylsää?

14.5.2024

Vaikka arki tuntuu toisinaan loputtomalta juoksemiselta, voi vapaahetkinä tilanne olla täysin päinvastainen. Mitään tekemistä ei tunnu olevan ja vapaapäivän vietto kuluu helposti puhelinta selatessa. Mitä siis tehdä kun on tylsää?

Maailma on onneksi hauskaa tekemistä täynnä ja tylsiin hetkiin löytyy kaikenlaista mielenkiintoista tekemistä. Tekemistä löytyy myös pienellä budjetilla tai jopa täysin ilmaiseksi, eli aina hauskaan touhuamiseen ei tarvitse upottaa rahaa.

Tähän artikkeliin olemme keränneet muutaman kelvollisen ehdotuksen mitä tehdä, kun on tylsää. Nappaa vinkit talteen alta!

Opettele uusi taito

Erilaiset taidot ovat aina hyödyllisiä ja tylsät hetket kannattaakin käyttää uusien taitojen kartuttamiseen. Uuden taidon opettelu on erinomainen tapa rikkoa tylsyyttä, sillä usein uuteen asiaan uppoutuessa aika kuluu kuin siivillä.

Suosittuja vaihtoehtoja uuden taidon opettelusta on esimerkiksi opetella uutta kieltä, opetella soittamaan uutta soitinta, tutustua koodaamisen perusteisiin tai kokeilla uusia reseptejä. Etenkin jälkimmäinen on hyvä esimerkki: uuden taidon ei tarvitse olla mitään erityistä, kunhan kokeilet jotakin uutta!

Tätä nykyä uusien taitojen opetteleminen on helpompaa kuin koskaan, sillä internet hakukoneineen tuo ulottuvillesi valtavan määrän informaatiota käytännössä aivan kaikesta. Mikäli netin ilmainen tietotulva ei riitä, löytyy verkosta erilaisia kursseja lähes mihin tahansa aiheeseen liittyen.

Parhaassa tapauksessa uudesta taidosta jää sinulle pysyvä mielenkiinnon kohde ja harrastus. Ja kuten mainittua, pintapuolisestikaan opetellut uudet taidot eivät koskaan mene hukkaan!

Harrasta liikuntaa ja kävele luonnossa

Liikunnan harrastaminen ja luonnossa liikkuminen ovat ehkäpä parhaita tapoja tappaa tylsyyttä. Liikunta on hyödyllistä meistä jokaiselle ja luonnossa liikkumisella on tutkitusti paljon positiivisia vaikutuksia muun muassa mielenterveyteen.

Liikunnan harrastamista ei tarvitse ottaa vakavasti: voit valita minkä tahansa lajin, tutun tai tuntemattoman. Toisille paras vaihtoehto on kuntosalitreeni omassa rauhassa, kun taas toiset meistä nauttivat ohjatusta jumppatunnista tai kävelylenkistä kaverin kanssa. Kaikki liikkuvat omien mieltymystensä mukaan!

Yksi parhaista vaihtoehdoista on yhdistää liikunta sekä luonnossa liikkuminen. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi päivävaellusta yleiselle laavulle tai geokätköilyä. Käytännössä jokaisessa Suomen kaupungissa on luontopolkuja sekä liikuntareittejä, joten ulkona liikkuminen on mahdollista meistä jokaiselle.

Tee DIY-projekti

DIY-projektit ovat tätä nykyä suosittu vaihtoehto ja monille jopa harrastus. Lyhennelmä DIY tulee englanninkielinen sanoista do it yourself, eli tee-se-itse. DIY-projektit tarjoavat mahdollisuuden käyttää luovuutta ja saada aikaan jotakin oikeasti konkreettista.

Helpoimmillaan DIY-touhuaminen voi tarkoittaa esimerkiksi persoonallisten onnittelukorttien askartelua tai kangaskassien maalausta. Seuraavalla tasolla voit esimerkiksi pintakäsitellä huonekaluja tai valmistaa koruja.

Kun kokemusta omilla käsillä tekemisestä on kertynyt ja itsevarmuutta löytyy, voit valmistaa jopa huonekaluja itse tai ommella kodintekstiilejä. Tässä lajissa vain maailma ja oma mielikuvituksesi ovat rajana!

DIY-projekteja ei tarvitse välttämättä ideoita itse, sillä verkosta löytyy valtava määrä hyviä vaihtoehtoja. Voit hakea inspiraatiota esimerkiksi Youtubesta tai Instagramista. Useilla sosiaalisen median kanavilla neuvotaan vaihe vaiheelta miten edetä projektin kanssa.

Pidä yhteyttä ystäviisi ja perheeseen

Yhteydenpito ystäviin ja perheeseen kuulostaa päivänselvältä vaihtoehdolta, mutta harmillisen usein yhteydenpito silti jää vähäiseksi. Kiireisen arjen keskellä omien vanhempiensa luona ei välttämättä ehdi poiketa ja kavereiden viesteihin voi jäädä vastaamatta. Tylsät vapaahetket kannattaakin pyhittää yhteydenpitoon. Soittele vanhojen kavereidesi kanssa tai yllätä vanhempasi yllätyskahveilla. Pienikin ele voi saada läheisesi tuntemaan olonsa rakastetuksi ja tärkeäksi.

Mikäli haluat pysytellä vapaapäivänäsi kotisohvalla, ei tämäkään ole este yhteydenpidolle. Voit soitella kavereiden kanssa esimerkiksi videopuheluita ja usein näissä puheluissa saattaa vierähtää jopa useampi tunti kuin vahingossa.

Pelaa kasinopelejä

Kasinopelien pelaaminen on suomalaisten keskuudessa yllättävän suosittu ajanviettotapa. Itse asiassa suomalaiset ovat maailman aktiivisinta rahapelikansaa: pelejä pelataan täysi-ikäisyyden jälkeen kaikissa ikäluokissa ja sukupuoleen katsomatta.

Suomenkielisten nettikasinoiden tarjoamat non sticky bonukset varmistavat sen, ettei kasinopelien pelaaminen todellakaan vaadi aina suurta pelikassaa. Tallettamalla kasinolle kymmenenkin euroa voi bonuksen avulla saada jopa kolminkertaisen pelibudjetin. Kun peleihin asettaa pienen panoksen, pelailee pelejä tällä budjetilla pitkän tovin.

Nettikasinoilla tekemistä riittää jokaiseen makuun, sillä useimmat kasinoista tarjoavat useiden tuhansien pelien valikoimia. Yksin pelattavien videopelien lisäksi liki jokainen netin kasino tarjoaa nykyisin livekasinopelejä. Näissä hidastempoisissa peleissä pelataan samaan aikaan jopa satojen muiden osallistujien kanssa. Halutessaan osallistujat voivat chatin kautta rupatella keskenään pelin tuoksinassa!

Nettikasinoille pelattaessa aika voi todellakin kulua kuin siivillä. Kasinopelien kohdalla onkin tärkeää varmistaa, ettei pelaamiseen vahingossa uppoa liikaa aikaa tai rahaa.

Tutustu kaupunkisi kulttuuritarjontaan

Etenkin Helsingin, Turun ja Tampereen kaltaisissa isommissa kaupungeissa on hurjasti kulttuuritarjontaa, joista kaupungin asukkailla ei ole välttämättä mitään tietoa! Useimmat meistä ehtivät kiireisessä arjessaan hyvin vähän seurata mitä kaikkea kotikaupungilla olisi tarjota.

Tylsinä hetkinä kannattaakin rohkeasti tutustua kaupunkisi kulttuuritarjontaan. Kaikissa Suomen suuremmissa kaupungeissa on paljon mielenkiintoisia museoita, näyttelyitä sekä esityksiä ympäri vuoden. Usein ainakin osa näistä on jopa täysin ilmaisia!

Oman kaupungin kulttuuritarjontaan voit helpoiten tutustua kaupunkisi verkkosivujen kautta. Eniten tarjontaa on tietysti kesäkuukausina, mutta myös talvella tapahtuu paljon enemmän kuin useimmat meistä uskoisivatkaan.

Kokeile uutta harrastusta

Useimmilla meistä on lapsena yksi tai useampia harrastuksia, mutta aikuisena nämä tuppaavat unohtua muiden kiireiden kaapatessa arjen. Tylsät hetket kannattaa käyttää hyödyksi uusien harrastusten haalimiseen, parhaassa tapauksessa löydät uuden mielenkiinnon kohteen pitkäksi aikaa.

Uusia hyviä harrastuksia voi usein kokeilla pienelläkin budjetilla. Esimerkiksi ohjatut liikuntatunnit tai geokätköily ovat suosittuja harrastuksia, jotka eivät vaadi suuria investointeja aloittaessasi. Monilta meistä löytyy salikortti jo valmiiksi, joten ohjatuille tunneille voi päästä samaan rahaan.

Nykyisin suosittu aikuisten uutuusharrastus on myös keramiikan tekeminen. Keramiikkaa voi tehdä toki myös kotona, mutta kansanopistot tarjoavat kursseja ja opetusta lähes jokaisessa isommassa kaupungissa. Keramiikan tekemisessä onkin suositeltavaa ottaa alkuun ainakin hieman oppitunteja.

Lue lisää: lifestyle & vapaa-aika uutisia