Pimeä vuodenaika on pian taas selätetty ja kevät aurinkoineen alkaa piristämään monen mieltä. Nykyisin monien arki koostuu kuitenkin samoista tehtävistä ja harrastuksista, joita toistetaan rutiininomaisesti päivästä toiseen. Lue lisää.
Viimeaikoina on huomattu, että tummalla suklaalla on monia terveyshyötyjä. Vaikka tumman suklaan syöminen voi johtaa alla listattuihin terveyshyötyihin, muista, että suklaassa on myös paljon rasvaa. Lue lisää.
Tuntuuko siltä, että talven aikana on tullut kerättyä hiukan "lämmikettä" luiden päälle? Näin kesän koputellessa ovea havahtuu moni meistä siihen tosiasiaan, ettemme ole oikein pitäneet itsestämme huolta tai olleet kartalla vaikkapa oman elopainon suhteen. Nyt palataan perusasioiden äärelle ja käydään läpi 11 asiaa, jotka kannattaa kaikkien meistä muistaa.