Kerää kesän lomarahat kokoon näiden vinkkien avulla

18.4.2021

Päivien pidentyessä ja auringon alkaessa taas pilkahdella enemmän pilvien takaa, alkaa keho ja mieli piristymään. Talven pakkaset ja lumikinokset vaihtuvat vihrertäviin nurmikkoihin ja kukkaversoja täynnä oleviin kukkapenkkiin. Monelle tämä aika tarkoittaa myös yhtä tärkeää vuoden kohokohtaa: kesäloman suunnittelua.

Työpaikoilla se voi merkitä kesälomien jakamista muiden työntekijöiden kesken ja tietenkin niiden sopimisesta työnantajan kanssa. Seuraava vaihe onkin sitten lomabudjetin löytäminen. Joillekin se voi olla jo valmiina odottamassa, mutta hyvin monesti kesälomalle ei ole pystytty varaamaan vielä yhtään rahaa.

Ei hätää, koska koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa budjetin suunnittelua ja haalimista. Olemme koonneet yhteen hyviä vinkkejä, joilla voit saada kokoon tarvittavat rahat kesälomasi suunnitelmia varten.

 

Ensin tarvitaan kuitenkin maali

Aivan kuten mikä tahansa muukin budjetointi, myös kesälomarahojen tarpeen ja suuruuden tulisi perustua suunnitelmaan. Se on kuin maaliviiva pitkän kilpailun jälkeen, joka auttaa keskittymään matkaan. Kun kesäloman kohde ja syy kerätä rahaa on saatu luotua, seuraavaksi tarvitaan sitten budjetti, joka sen toteuttaminen vaatii.

 

 

Se voi olla mitä vain muutamasta sadasta eurosta tuhansiin euroihin, mutta se täytyy päättää jo ennen kuin lähdet keräämään rahaa, jotta tiedät milloin olet saavuttanut tavoitteesi. Kolmas asia on aika. Kuinka kauan sinulla on aikaa kerätä rahaa?

 

Keino 1: Sijoita rahasi

Maailmantalous on tällä hetkellä melkoisessa pyörityksessä, joten se tarjoaa myös oivan mahdollisuuden sijoittaa. Sijoittaminen vaatii kuitenkin pienen pääoman. Monet ihmiset tänä päivänä sijoittavat varsinkin erilaisiin kryptovaluuttoihin ja ne voivatkin tarjota suuriakin voittoja melko nopeasti.

 

Virtuaalivaluutat sisältävät aina riskejä, mutta varmaa ja nopeasti tuottoa tuovaa sijoituskohdetta on muilla tavoin vaikea löytää. Jos sinulla on paljon aikaa, kuten vuoden verran, voit suunnitella sijoittavasi rahojasi myös osakkeisiin tai sijoitusrahastoihin, joista jälkimmäinen tekee osakeostosi ja muut sijoitukset puolestasi.

 

Keino 2: Myy käsitöitä tai omaisuuttasi

Ehkä sinulla on lojumassa nurkassa arvoesineitä, arvokkaita maalauksia tai vaikkapa muotivaatteita. Jos sinulla ei ole käyttöä niille, nyt voi olla oikea aika myydä ne ja lisätä ne rahat lomarahakassaan.

 

Samoin tänä päivänä ihmiset arvostavat merkittävästi käsitöitä, joten voit kokeilla myydä esimerkiksi itseneulomiasi sukkia, villapaitoja tai vilttejä netin lukuisilla myyntialustoilla. Kesän kynnyksellä voit miettiä myös mustikoiden ja marjojen poimintaa sekä myyntiä. Sillä voi saada kokoon kivan kassan melko nopeasti.

 

 

Keino 3: Säästä vähentämällä kuluja

“Ei ne suuret tulot, vaan ne suuret menot” -sanonta on asia, jonka takia monesti tuntuu ettei säästöön jää kuukauden jälkeen paljon mitään. Helpoin tapa säästää rahaa on vähentää kaikki ylimääräiset kulut minimiin.

Keinoja on monia: tee ruokaa enemmän kotona, siirrä kahvitteluja loman jälkeiseen aikaan, osta vain kaikki välttämättömimmät, auton sijaan pyöräile töihin ja hyödynnä kaikki alennusmyynnit. Perusta säästöjäsi varten säästötili, jonne siirrät rahaa aina kun mahdollista.

Tällä tavoin ne eivät näy päivittäin käytössä olevalla pankkitililläsi, joten kiusaus niiden käyttämiseen ei synny niin helposti. Samoin ne voivat hyötyä edes pienestä korkoprosentista, joskin mitään ihmeellisen suuria rahamäärien nousuja ei kannata odottaa.

 

Keino 4: Käytä aikaa halvimman vaihtoehdon löytämiseen

Alkuperäistä budjettia voidaan myös helpottaa löytämällä mahdollisimman halvan hotellimajoituksen ja lentoliput. Monet lentoyhtiöt ja hotellit järjestävät aikaisen varaajan kampanjoita, jolloin hinnat voivat olla todellakin edullisia. Älä pelkää tehdä varausta ajoissa kunhan ehdot ovat hyvät.

 

Muista olla säästäväinen myös lomalla

Rahankäyttö voi lähteä käsistä myös loman aikana, ja budjetti voidaan helposti tuhlata parissa päivässä. Muista säästäväisyys ja suunnitelmallisuus lomasi aikana, jotta siitä muodostuisi mahdollisimman ikimuistoinen.

 

 

Lue lisää: lifestyle & vapaa-aika uutisia

Lähde: Unsplash.com / Mathieu Stern
Lähde: Unsplash.com / Christine Roy