Introventeille sopivia harrastuksia

1.7.2021

Introventit rakastavat viettää aikaa itsensä kanssa, eikä siinä ole tietysti mitään pahaa. Tämä ei tietystikään tarkoita sitä, että introvertit inhoaisivat muita ihmisiä, tai eivät koskaan haluaisi viettää aikaa heidän kanssaan. Joskus toiset ihmiset vain kuormittavat introvertteja niin paljon, että heidän on parempi ottaa aikaa ihan vain itselleen. Kun introvertti pääsee palautumaan omassa rauhassaan, jaksaa hän paremmin tavata muitakin ihmisiä.

Onneksi yksinkin voi tehdä vaikka mitä. Ehkä joukkuelajeja on hieman hankala harrastaa ilman joukkuekavereita, mutta esimerkiksi monet muut urheilulajit sopivat aivan hyvin yksinkin harrastettavaksi. Ravintoloissa, elokuvissa ja baareissa voi niin ikään käydä yksin.

Monien pelien pelaamiseen, lukemiseen ja vaikkapa matkustamiseen ei myöskään tarvitse ketään muuta kuin itsensä. Lista asioista, joita voi tehdä yksin, on itse asiassa loputon. Kaikille tekisi muutenkin hyvää viettää aikaa pelkästään itsensä kanssa ainakin silloin tällöin, oli sitten introvertti tai ei.

 

Pelaa korteilla tai tietokoneella

Eri pelien pelaaminen on monen mielestä mukavaa yhdessä, mutta introvertti haluaa todennäköisesti mieluummin pelata yksin. Tämä on onneksi täysin mahdollista, ja varsinkin netin ansiosta yksin pelattavien pelien määrä on vain kasvanut entisestään. Pelejä voi ladata tietysti vaikka puhelimeen tai pelata eri nettisivustoilla.

Esimerkiksi eri nettikasinoilla voi pelata tuhansia eri kolikkopelejä ja niiden lisäksi monia eri pöytäpelejä kuten blackjackia, rulettia ja baccaratia. Jos tykkää matematiikasta ja todennäköisyyksien laskemisesta, voi pöytäpelien pelaaminen olla itselle sopiva valinta. Jos haluaa opetella pelaamaan vaikkapa blackjackia, voi pelistä lukea lisää osoitteessa Blackjack.me. Sieltä saa tietoa mm. pelin säännöistä ja strategioista.

Monia muitakin korttipelejä, joita normaalisti pelattaisiin yhdessä muiden kanssa, voi myös pelata yksin netissä. Tällöin vastustajana on tietokone tai muita ihmisiä, mutta ruudun toisella puolella. Tällä tavalla pelatessa saa silti olla fyysisesti yksin, ja pelivaihtoehtojakin on huomattavasti enemmän. Jos puolestaan haluaa viettää näyttövapaata aikaa, mutta haluaisi silti pelata jotain, voi yksin pelata vaikkapa korteilla. Pasianssi tulee varmasti monelle ensimmäisenä mieleen, ja se onkin varmasti tunnetuin yksin pelattava korttipeli.

 

Urheile, lue, matkusta

Lenkkeily, kuntosalilla käynti tai vaikkapa ratsastus onnistuvat niin ikään loistavasti ilman muita ihmisiä. Esimerkiksi ratsastaessa tai vaikka koiran kanssa lenkillä käydessä ei tarvitse olla muiden ihmisten kanssa, mutta seurana on silti eläimiä, jotka saattavat tarvittaessa auttaa rauhoittumaan entistä enemmän.

Lukeminen on tietysti yksi ilmeisimmistä harrastuksista, jota voi tehdä yksin. Nykyään myös kirjojen kuunteleminen on erittäin suosittua. Jos siis joskus ei haluakaan kuunnella musiikkia, vaan jotain muuta, ovat äänikirjat loistava vaihtoehto.

Yksin matkustaminen voi myös tuoda mukavaa vaihtelua normaaliin arkeen ja lomailuun. Yksin matkustaessa parasta on se, kun ei tarvitse kysyä keneltäkään muulta, mitä tehdään tai minne mennään. Tällöin matkasta tulee juuri sellainen, kuin itse haluaa. 

Lue lisää: lifestyle & vapaa-aika uutisia

Lähde: Unsplash.com