Vaahtokarkki-vadelma pizza – kotimaisella pizzateräksellä herkullisen rapea lopputulos

17.5.2020

Olen jo jonkin aikaa ollut kiinnostunut vaahtokarkkien soveltamisesta leivontaan. Tämänkin pizzan kohdalla kokeilin eri versioita, sillä vaahtokarkin käyttäytyminen uunissa on ollut täysi mysteeri. Ensimmäisessä versiossa paistoin vaahtokarkki viipaleet yhdessä pizzan kanssa. Koin että karkit ottivat liikaa väriä paistaessa, joten päädyin käyttämään niitä sellaisenaan ja kastikkeen muodossa paistetun pizzan päällä.

Pizzan valmistuksessa käytössäni oli MyPizza Pizzateräs (kaupallinen ythteistyö). Teräksen käyttö oli helppoa. Sen käytössä tärkeää oli huomioida kunnon esikuumennus, johon aikaa menee 60-90 minuuttia. Sähköuuni tulee asettaa mahdollisimman suurelle lämpötilalle, ohjeissa suositellaan 250-275 astetta. Kun teräs on kunnolla kuuma, paistuvat pizzat nopeasti alle 10 minuutissa ja pohjasta tulee herkullisen rapea. Tässä tuotteessa hyvää oli sekin , että sähköuunien lisäksi se soveltuu käytettäväksi myös grilliin.

Tätä makeaa pizzaa voi soveltaa moneen eri makuun. Jos ei pidä vadelmasta, voi marjan helposti muuttaa kastikkeeseen ja täytteeseen joksikin muuksi, kuten esimerkiksi mustikaksi. Myös vaahtokarkkikastikkeen väriä voi vaihdella värjäämällä elintarvikevärillä tai eri värisillä vaahtokarkeilla. Makea vaahtokarkki yhdessä raikkaan marjan kanssa on loistava yhdistelmä.

Vaahtokarkki-vadelma pizza 2kpl

 

AINEKSET – POHJA

  • 2 dl vettä
  • 3 dl pizzajauhoja
  • 1,5 dl vehnäjauhoja
  • 0,5 dl sokeria
  • 2 tl kuivahiivaa
  • 0,5 tl suolaa
  • 1,5 rkl rypsiöljyä

 

 

ETUKOODI: 10% ALENNUS + ILMAINEN KOTIINKULJETUS

Etukoodilla: Mypizza20 saat 10% alennukset Pizazteräksestä (mukana pizzalapio) ja Leivonta-alustasta + saat ilmaisen kotiinkuljetuksen kaupan päälle – OSTOKSILLE TÄSTÄ: POLARSHOP. Tee elämäsi parhaat – mehukkaimmat & rapeimmat – pizzat kotimaisella, Suomessa valmistetulla Pizzateräksellä, joka on laadultaan elinikäinen!

 

VADELMAKASTIKE – AINEKSET

  • 2,5 dl vadelmia
  • 2,5 dl vettä
  • 0,5 dl sokeria
  • O, 5 dl mannasuurimoita

 

MUUT TÄYTTEET

  • Tuoreita vadelmia
  • Pieniä vaahtokarkkeja
  • Koristeeksi sitruunamelissan lehtiä

 

VAAHTOKARKKI-KASTIKE – AINEKSET

  • (paistetun pizzan päälle)
  • 1,5 dl kuohukermaa
  • 110 g vaahtokarkkeja

 

 

 

ETUKOODI: PIZZATERÄS & LEIVONTA-ALUSTA

Etukoodilla: Mypizza20 saat 10% alennukset Pizazteräksestä (mukana pizzalapio) ja Leivonta-alustasta + saat ilmaisen kotiinkuljetuksen kaupan päälle – OSTOKSILLE TÄSTÄ: POLARSHOP. Tee elämäsi parhaat – mehukkaimmat & rapeimmat pizzat kotimaisella, Suomessa valmistetulla Pizzateräksellä, joka on laadultaan elinikäinen!

 

VALMISTUS

Valmista ensin vadelmakastike

Mittaa kattilaan kaikki muut aineet paitsi mannasuurimot.

Keitä kattilaan mitattuja aineita pari minuuttia.

Lopuksi lisää hitaasti joukkoon mannasuurimot samalla sekoittaen.

Jatka kiehuvan kastikkeen sekoittamista vielä noin 5 minuuttia ja siirrä se sitten jäähtymään.

Pohja

Mittaa kuivat aineet samaan kulhoon.

Lisää joukkoon noin 42 asteinen vesi.

Sekoita taikina tasaiseksi ja vaivaa sen joukkoon lopuksi rypsiöljy.

Jauhota pöytä tai leivonta alusta ja vaivaa taikinaa vielä hieman.

Jaa taikina kahteen osaan ja muotoile taikinat pyöreiksi pohjiksi käyttäen apuna kaulinta.

Reunat saa jäädä vähän paksummaksi.

Anna pohjien kohota vielä liinan alla vedottomassa paikassa noin 15 minuuttia.

Tämä taikina on aika pehmeä, joten kun muotoilet pizzat.

Käytä pohjan alla puolikarkeita vehnäjauhoja jotta pizzan siirtäminen pizza lapiolla Teräksen päälle on helpompaa.

Levitä kohotetun pohjan päälle vadelma kastiketta, noin puolet valmistetusta määrästä.

Muut aineet tulevat pizzaan vasta paiston jälkeen.

Halutessasi voit voidella pizzan reunat kananmunalla niin saat niihin kiiltoa.

Paista pohjia noin 8 minuuttia.

Tässä pizzassa pohja ottaa herkemmin väriä joten vaikka reunat olisivat vaaleat, tarkkaile pohjan väriä.

(ohje jatkuu kuvan jälkeen)

 

 

 

Paiston jälkeen valmista vaahtokarkkikastike

Kuumenna kuohukerma kattilassa kiehuvaksi.

Ota sitten kattila pois levyltä ja lisää vaahtokarkit joukkoon sulamaan.

Sekoittele kastiketta jotta vaahtokarkit sulavat paremmin.

Jos näyttää etteivät karkit sula kunnolla, voit kuumentaa kattilaa vielä vähän aikaa levyn päällä. Älä kuitenkaan anna kiehua.

Asettele jäähtyneiden pizzojen päälle haluamasi määrä tuoreita vadelmia ja vaahtokarkkeja.

Vaahtokarkkikastikkeen voit laittaa hieman jäähtyneenä näiden päälle tai ennen täytteitä.

Lisää lopuksi väriä tuomaan sitruunamelissan lehtiä

 

TUTUSTU MYPIZZA TUOTTEISIIN – KLIKKAA KUVAA

 

 

 

Lue lisää: ruoka & juoma uutisia

Kirjoittaja:

Hei. Olen Emma, perheenäiti Lieksasta. Rakkauteni leivontaan on syttynyt jo pikkutyttönä, mutta intohimoisesti olen alkanut leipomaan vuodesta 2016 lähtien. Tykkään tehdä monenlaisia leivonnaisia laidasta laitaan, mutta lähimpänä sydäntäni on makea leivonta, kuten erilaiset täyte-ja juustokakut ja niiden koristelu. Kakkujen lisäksi pidän hyvin paljon perinteisestä leivonnasta kuten pullista, piirakoista ja kahvikakuista. Tykkään soveltaa reseptejä ja kehitellä niistä omia versioita.