Tortillarullat

Tortillarullat

11.6.2016

JAA TÄMÄ ARTIKKELI:

Äitini ideoi vuosia sitten kivoja pieniä suolatarjottavia tortillaletuista. Letuille siveltiin ensin kerros maustettua tuorejuustoa ja sen päälle pistettiin lehtisalaattia sekä juusto tai kinkkua tai molempia. Lettu käärittiin tiukkaan rullaan, käärittiin kelmuun ja tarjolle tuotaessa leikattiin viipaleiksi.

Yritin itse samaa kaupan maissista tehdyillä gluteenittomilla tortillaletuilla. Päälle voi pistää oikeastaan ihan mitä ikinä haluaa. Tuorejuuston tilalle voi pistää esimerkiksi pehmeää vuohenjuustoa, avokadotahnaa, hummusta tai maustettua pähkinätahnaa. Juuston ja kinkun sijaan voi pistää esimerkiksi tomaattia, kesäkurpitsaa, kananmunaa, rucolaa, paahdettua paprikaa, savulohta…mitä ikinä keksiikin!

Ostamissani gluteenittomissa tortillaletuissa oli vain se vika, että ne tuppasivat murtumaan käärittäessä ja viipaloitaessa, joten lopulta totesin paremmaksi ideaksi vain leikata ne keskeltä kahtia ja tarjoilla suolaisina pieninä kääröinä. Hyviä ne ovat sellaisinakin!

TORTILLARULLAT_2

Ainekset:

  • Gluteenittomia tortillalettuja
  • tuorejuustoa, avovadotahnaa, hummusta tms.
  • juustoa/kinkkua/kananmunaa/kasviksia/salaattia/rucolaa/vegaanista parmesaania tms.

Valmistus:

  1. Voitele tortillaletut tuorejuustolla tai muulla haluamasi levitteellä.
  2. Laita päälle ohut kerros täytteitä ja rullaa letut tiukaksi rullaksi ja kääri ne kelmuun.
  3. Anna olla jääkaapissa tarjoiluun asti.

Vinkit:

  • Nämä rullat voi tehdä jo vaikka edellisenä päivänä.
  • Leikkaa rullat 2-3 osaan tarjolle laitettaessa.

Katso lisää gluteenittomia reseptejä!

JAA TÄMÄ ARTIKKELI:


Kirjoittaja:

Olen kiinnostunut ruuanlaitosta. Erityisruokavaliot sekä niihin liittyvien uusien reseptien kehittely ja testaus ovat suuri intohimoni kohde. Kaikkea on tullut kokeiltua, niin hyvällä kuin vähemmän hyvällä menestyksellä, kaikki on silti tullut syötyä. En tiedä johtuuko se siitä, että kurkustani menee alas lähes mitä tahansa vai lahjakkuudestani kehitellä uusia juttuja ;) Muiden ihmisten kannustamana päätin laittaa blogin pystyyn, jotta voisin jakaa ideoitani ja samalla auttaa moniallergisia ihmisiä löytämään uusia ideoita ruuanlaittoon ja leipomiseen.

Osallistu keskusteluun