Porkkalapasta – edullinen ja maukas arkiruoka

16.1.2025

Porkkalapasta on edullinen ja maukas arkiruoka, jossa makeat porkkanat ja suolaiset kaprikset kohtaavat.

Olen suuri kalan ja lihan ystävä. Haluaisin kuitenkin, että perheemme söisi hieman ekologisemmin, ja olenkin alkanut tutustua planetaariseen ruokavalioon. Siinä ei kokonaan kieltäydytä lihasta tai kalasta, mutta raaka-aineiden valinta pohjaa kestävään kulutukseen. Olen päättänyt ottaa uuden vuoden 2025 haasteeksi kehitellä maukkaita reseptejä mahdollisuuksien mukaan kasviksista ja satokausikalenteria seuraten.

Tämän kylmäsavulohen makuinen pastakastike on hinnaltaan edullinen sekä kasvissyöjälle maukas vaihtoehto. Ohjeessa on mainittu aina myös vegaanivaihtoehto tuotteelle. Käytin tässä versiossa niitä tuorejuustoja, joita kaappiin oli sukujoulumme jälkeen jäänyt. Yleensäkin alan kokkailemaan sillä periaatteella, että mitään tuotteita ei jää jääkaapin perälle pilaantumaan.

Valitse tähän mahdollisimman hyviä, makeita porkkanoita, mielellään luomua. Tee vegaaninen “kylmäsavulohi” eli porkkala  mielellään jo 3 päivää aikaisemmin, viimeistään edellisenä iltana. Näin porkkana marinoituu kunnolla. Porkkalan resepti on alkujaan Olives for dinner -blogista, mutta tässä Marttojen versiossa porkkala maustuu helpommin eikä vaadi hurjaa määrää suolaa.

Kaprikset antavat kermaisen pastakastikkeen makukomboon pikantin lisän. Jos kaprikset ovat liian suolaisia sinun makuusi, liota niitä muutama tunti runsaassa vedessä. Jos et ole kapristen ystävä, voit jättää ne pois tai korvata vihreillä oliiveilla. Pastan keitossa tulee olla tarkka: keitä pastaa hieman alle paketissa olevan ajan, ja jätä hieman keitinvettä pastaan. Näin saat juustoisen kastikkeen imeytymään pastaan paremmin.  Resepti on neljälle henkilölle.

 

Katso lisää Jennin reseptejä Ig:ssä: Jenkan Safkaa

 

PORKKALA – AINEKSET

  • noin 6 porkkanaa (450 g siivuina)
  • 1 l vettä
  • 2 rkl sokeria
  • 2 rkl merisuolaa

 

MARINADI – AINEKSET

  • 2 tl savuaromia
  • 1,5 rkl sitruunan mehua
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl sokeria
  • 1,5 tl kuivattua timjamia
  • mustapippuria
  • Ripaus chilijauhetta

 

PORKKALA – VALMISTUSOHJE

Siivuta kuoritut porkkanat hyvin ohuiksi viipaleiksi esimerkiksi juustohöylällä.

Kiehauta vesi, sokeri ja suola.

Siirrä kattila sivuun, lisää porkkanat ja laita kansi päälle.

Anna tekeytyä noin 12 minuuttia. Valuta porkkanat.

Sekoita marinadin ainekset ilmatiiviissä lasipurkissa, lisää vielä lämpimät porkkanat ja hölskytä hyvin, sulje kansi tiiviisti ja siirrä viileään marinoitumaan vähintään yön yli.

Kääntele ja hölskytä porkkanoita muutaman kerran marinoimisen aikana.

 

Katso lisää Jennin reseptejä Ig:ssä: Jenkan Safkaa

 

PASTAKASTIKE – AINEKSET

  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 2 rkl voita (Vegaaniversio: käytä 3 rkl öljyä)
  • 2 dl kuohukermaa tai 2 dl kaurakermaa
  • 1 pieni punasipuli
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 200 g savulohen makuista tuorejuustoa tai kauratuorejuustoa
  • 1 sitruunan kuori
  • 1 tl sokeri
  • 2 rkl kalakastiketta tai 1 rkl vegaanista umamijauhetta
  • 2 rkl soijaa
  • mustapippuria
  • pieni purkki kapriksia
  • nippu tilliä
  • ruukullinen persiljaa (voit myös käyttää pelkkää persiljaa tai tilliä)

 

LISÄKSI

  • Pecorinoa raasteena tai vegaanista parveggioa
  • Oliiveja
  • Tagliatelle con spinachi (Barilla) tai muu vastaava, laadukas pasta

 

PASTAKASTIKE – VALMISTUSOHJE

Kuullota sipulia ja valkosipulia voin ja öljyn seoksessa noin 10 minuuttia.

Lisää kerma ja anna kiehua hiljalleen noin 15 minuuttia.

Lisää soija, kalakastike, sitruunan kuori, sokeri, mustapippuri, kaprikset sekä tuorejuusto, ja jatka kuumentamista hetki hiljaisella lämmöllä.

Kiehauta pasta ohjeen mukaan al dente.

Lisää kastikkeeseen porkkala, yrtit silppuna ja kääntele valutettu pasta kastikkeeseen.

Tarjoile pecorinoraasteen, oliivien ja suosikkiyrttisi kanssa.

 

Katso lisää Jennin reseptejä Ig:ssä: Jenkan Safkaa

 

Lue lisää: ruoka & juoma uutisia

Kirjoittaja:

Olen urbanisoitunut maalainen, media-alan moniosaaja ja intohimoinen kotikokki. Rakastan riista- ja sieniruokia sekä ”mummojen” reseptejä, joita en malta olla kokeilematta mm. italialaisella ja itämaisella twistillä. Sisälläni asustaa pieni ravitsemusasiantuntija, mutta ruoan maku on minulle kuitenkin aina prioriteetti yksi. Tärkeitä ruokafilosofioitani ovat; hävikin välttäminen, arjen ja juhlan toisistaan erottaminen, ja että ruoka on terapeuttista. Tämä tarkoittaa paitsi lohturuokaa, myös eri raaka-aineiden terveysvaikutusten hyödyntämistä.