Tavoitepaino on jokaisen oma valinta, mutta usein sillä tarkoitetaan sitä ”unelmapainoa”, joka perustuu painoindeksiin.
Tuntuuko siltä, että talven aikana on tullut kerättyä hiukan ”lämmikettä” luiden päälle? Näin kesän koputellessa ovea havahtuu moni meistä siihen tosiasiaan, ettemme ole oikein pitäneet itsestämme huolta tai olleet kartalla vaikkapa oman elopainon suhteen.
Nyt palataan perusasioiden äärelle ja käydään läpi 11 asiaa, jotka kannattaa kaikkien meistä muistaa.
1. Vähennä päivittäistä kalorimäärääsi
Painonpudotus perustuu kalorivajeen luomiseen. Liian suuri kalorivaje voi kuitenkin aiheuttaa vakavia terveyshaittoja. Sopivan päivittäisen kalorimäärän löytämiseksi kannattaa kääntyä lääkärin tai ravitsemusterapeutin puoleen.
2. Pidä kaloreista kirjaa
Laske annostesi kalorimäärät niin tarkasti kuin pystyt, ja merkkaa ne ylös ruokapäiväkirjaan. Punnitse itsesi viikoittain seurataksesi kehitystäsi.
3. Pidä huoli, että annoskoot pysyvät sopivina
Mittaa tai punnitse kaikki annokset, kunnes opit mittaamaan sopivan kokoiset annokset silmämääräisesti.
4. Syö viisi ateriaa päivässä
Estääksesi ylensyöntiä aiheuttavan näläntunteen, pyri syömään kolme isoa ateriaa ja kaksi välipalaa päivässä noin kolmen tunnin välein.
5. Syö ravinteikasta ruokaa
Pidä huolta että saat joka päivä tarpeeksi proteiinia, kuituja ja hiilihydraatteja.
6. Vähennä turhat kalorilähteet ruokavaliostasi
Vaihda jokapäiväinen kokistölkki vesilasilliseen, laita voileivälle vain yksi siivu juustoa kahden sijaan,syö naudanlihan sijasta kalkkunaa…
7. Suunnittele ateriat etukäteen
Jotta vältät äkillisen näläntunteen aiheuttaman napostelun, suunnittele etukäteen mitä ja milloin aiot syödä.
8. Liiku säännöllisesti
Ruokavalion lisäksi myös liikunta on tärkeää painonpudotuksessa. Harrasta sykettä nostattavaa liikuntaa tunti päivässä, viisi kertaa viikossa vähentääksesi rasvaa koko kehosta.
9. Aseta välitavoitteita ja juhlista niitä
Pedikyyri kymmenen onnistuneen treenin tai uusi treenitoppi viiden pudotetun kilon jälkeen on hyvä tapa pitää motivaatiota yllä.
10. Ymmärrä laihduttamisen realiteetit
Pikadieetit ovat epäterveellisiä eivätkä yksinkertaisesti toimi sinun on hyväksyttävä se, että oikotietä onneen ei ole.
11. Ole kärsivällinen ja muista miksi laihdutus on vaivan arvoista
Terveellinen painonpudotus vie aikaa, joten pysy kärsivällisenä ja muistuta itsellesi päivittäin, miksi haluat laihtua.