Tähän aikaan suurin osa pariskunnista harrastaa seksiä

Tähän aikaan suurin osa pariskunnista harrastaa seksiä

17.11.2017

Ei ole olemassa oikeaa tai väärää aikaa harrastaa seksiä, mutta jostain syystä tietyt päivät ja ajat ovat suositumpia kuin toiset. IllicitEcnounters.com -sivuston tekemän tutkimuksen mukaan yksi aika on yli muiden: klo 22.24 lauantaina.

Tämä ei ole kovinkaan yllättävää. Ihmisillä ei yleensä ole töitä seuraavana aamuna ja parit palaavat kotiin treffi-illasta tai päättävät muuten romanttista iltaa. Mikä syy onkaan, 1000 tutkimukseen osallistuneen henkilön mukaan tämä on se aika.

Osallistujat kertoivat myös himojensa olevan korkeimmillaan klo 17.35 lauantaina, joten heidän täytyy siis odottaa viisi pitkää tuntia.

 

Myös vuodenaika vaikuttaa seksihaluihin

Yleisesti ottaen lauantait olivat suosituimpia päiviä seksille, sillä 42 prosenttia vastaajista sanoi tätä viikonpäivää suosikikseen. Vähiten suosittu päivä seksille oli maanantai 1 prosentin pareista suosien sitä.

Näyttää myös siltä, että vuodenaika vaikuttaa seksihaluihin, sillä 62 prosenttia vastaajista puuhailee peiton alla mieluiten kesällä, vaikka tutkijat sanovatkin korkeampien lämpötilojen laskevan seksihaluja. Ainoastaan 4 prosenttia kertoi syksyn olevan heille mieluisinta aikaa. Talven maineesta huolimatta nettideittalijoiden suosimana aikana vain 20 prosenttia vastasi talven olevan heidän suosikkiaikaansa seksille.

 

45 prosenttia aikatauluttaa seksin kalenteriin

Useille pareille seksin ajoitus liittyy helppouteen: 45 prosenttia kertoi aikatauluttavansa seksin kalenteriin, jotta heillä varmasti löytyy aikaa petipuuhiin. Kaikilla on omat tapansa.

Seuraavan kerran voit vaikka ajoittaa seksin lauantai-iltaan klo 22.24, jotta tiedät mistä tässä kyseisessä ajassa oikein on kyse.

 

Lue myös: 12 asiaa seksistä, joista miehet eivät välitä

Lue lisää: seksi & romantiikka uutisia

Lähde: Glamour.com
Lähde: Artikkelikuva: Unsplash / Almos Bechtold

Osallistu keskusteluun