Pienet teot voivat pelastaa päivän ­- Neljä sydäntä lämmittävää tarinaa

16.8.2021

Brittilehti The Guardianin lukijat jakoivat kokemuksiaan siitä, kuinka tuntemattomat ovat pienillä ystävällisillä teoilla pelastaneet heidän päivänsä ­ tässä niistä muutama.

Tarjoilija huomasi minun olevan allapäin, ja tuli kysymään vointiani

“Muutama vuosi sitten jouluaattona olin pahoissa rahavaikeuksissa ja juuri eronnut tyttöystävästäni. En edes tuntenut juuri ketään kaupungissa, jossa silloin asuin. Istuin kahvilassa ja katselin iloisia kasvoja ympärilläni ja tunsin itseni apeaksi, sillä joutuisin viettämään joulun yksin. Yhtäkkiä kahvilan tarjoilija huomasi minun olevan allapäin, ja tuli kysymään vointiani. Kerroin, mikä on huonosti, ja hän yritti lohduttaa minua. Kun hän palasi töihin ja menin maksamaan laskuni, hän antoi minulle itsetehdyn joulukortin ja pussillisen makeisia. Ele tuntui äärimmäisen koskettavalta.”

Karmaako? En tiedä, mutta se tuntui upealta

“Vuosia sitten tapahtui eräs asia, jonka olin jo kokonaan unohtanut, kunnes jouduin käymään sairaalassa katsomassa tytärtäni. Mennessäni tapaamaan häntä, sairaanhoitaja tuli luokseni ja kiitti minua, enkä tiennyt miksi. Hän sanoi, että olin muuttanut hänen tyttärensä elämän. Olin ällistynyt, kun hän alkoi kertoa tapahtumasta, jota en itse meinannut muistaa. Vuosia sitten näin tyttäreni kanssa lukiotytön itkevän katukivetyksellä. Muut teinit olivat ilmeisesti kiusanneet häntä ja hän vaikutti epävakaalta, joten otin hänet kyytiini, kävin hänen kanssaan lyhyen, luottamuksellisen keskustelun ja vein hänet kotiinsa. Sairaanhoitaja kertoi, että keskustelumme oli vaikuttanut tytön elämään suuresti, ja hän oli nyt onnellisesti naimisissa ja muutaman lapsen äiti. Hoitaja taas tällä kertaa piti huolta minun tyttärestäni. Karmaako? En tiedä, mutta se tuntui upealta.”

En kadu luultavasti mitään yhtä paljon, kun sen paperinpalan hukkaamista

“Liftatessani entisessä Jugoslaviassa, eräs ystävällinen mies otti minut kyytiin, tarjosi yöpaikan, antoi ruokaa ja juomaa vaikka muille jakaa, ja seuraavana päivänä vei minut juna­asemalle ja osti minulle junalipun Kreikkaan. Hän teki tämän vastapalveluksena englantilaisille, joita piti maailman anteliaimpina ihmisinä. Hän oli nuorena miehenä matkustanut Sussexiin pelaamaan rugbyottelussa, ja paikalliset miehet olivat tarjonneet jugoslavialaisille ruoat, oluet ja tupakat koko reissun ajaksi. Tulin hyvin toimeen hänen pikkusiskonsa kanssa, jopa romanssi olisi voinut olla mahdollinen. Hän kirjoitti minulle osoitteensa pienelle lapulle, ja lupasin ottaa yhteyttä palatessani. Kuitenkin kadotin lapun ja Jugoslaviassa alkoi sota. En tiedä, selvisivätkö ystäväni, eikä minulla ole mitään hajua, missä päin Jugoslaviaa olin. En kadu luultavasti mitään yhtä paljon, kun sen paperinpalan hukkaamista.”

He käskivät meidän nousta autoon ja ajoivat meidät kotiin

“Olimme 16­vuotiaina tulossa takaisin illanvietosta naapurikaupungista. Oli todella myöhä ja satoi kaatamalla, mutta meillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin kävellä. Noin kymmenen minuuttia käveltyämme poliisit pysäyttivät meidät ja kysyivät, mitä luulimme tekevämme. He käskivät meidän nousta autoon ja ajoivat meidät kotiin ­ olimme kaikki koko matkan hiiren hiljaa, mutta kiitimme heitä. Tapaus muutti asenteeni poliisiin perin pohjin.”

Lisää tarinoita: theguardian.com
Kuva: Unsplash / Priscilla Du Preez