Tutkimus: Stressaamme eniten tähän kellonaikaan

12.2.2017

On ehkä hieman yllättävää, milloin kotimaisen tutkitun tiedon mukaan stressaamme eniten. Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimus selvitti, mihin aikaan päivästä olemme kaikkein eniten stressaantuneita. Tutkimus suoritettiin uudenlaisilla mittausmenetelmillä ja siinä saatiin tuloksia mm. sydämen syketiheydestä eri vuorokaudenaikoina ja viikonpäivinä. Tiedot ja niiden yhdenmukaisuudet kerättiin tuloksiksi.

Tutkijat arvioivat itse eri tilanteita ja pohtivat niiden stressaavuutta. Arvoita verrattiin tutkimuksen mittausmenetelmillä saatiin tuloksiin, jotka olivat varsinkin arkisin selkeät. Oli nähtävissä, milloin suurin osa ihmisistä stressaa, varsinkin arkipäivisin. Tulokset tutkijoiden arvioiden ja mittaustulosten välillä eivät oleet olenkaan samansuuntaisia, oikeastaan päinvastoin, tulokset ylättivät tutkimusryhmänkin.

 

Stressipiikkien ajankohdat

Voisi ehkä kuvitella, että yksi stressipiikki on työpäivän alkaessa, mutta asia onkin ihan päinvastoin. Stressipiikki sijoittuukin aamuihin klo 8:n ja 9:n välille ja stressi laskee työpäivän alkaessa. Toinen aika, jolloin stressitasot ovat tutkimuksen mukaan korkealla, oli kahdeksan aikaan iltaisin.

Stressi väheni työpäivän aikana. Kaikkein alhaisimmillaan stressitaso oli arkisin klo 11 ja 17 eli suosittuihin ruokailuaikoihin.

Ihmiset puhuvat yleisesti stressaavansa kotitöistä, mutta tästä ei saatu tuloksia tutkimuksessa. Tutkimustulokset saivatkin tutkijat pohtimaan, mikä oikeasti stressaa, kotiarki vai työ?

aikastressi_c

Miksi näin?

Kuitenkin kaikkein stressittömin päivä oli lauantai. Viikonlopun stressaavin kellonaika ei ollut niin selkeästi yhtenevä kuin arkisin, mutta sijoittui useimmiten aikaiseen iltapäivään, varsinkin miehillä.

LUE MYÖS: 5 keinoa välttää työuupumus

Itse vetäisin tutkimuksesta sellaisen johtopäätöksen, että me tunnolliset suomalaiset stressaamme opiskeluista ja töistä. Kun meille annetaan työympäristössä aikatauluja, teemme kaikkemme pitääksemme niistä kiinni, vaikka sitten vapaa-aikamme kustannuksella. Siksi stressi alkaa juuri ennen työpäivää miettiessä, mitä kaikkea pitää tehdä tai on vielä tekemättä.

LUE MYÖS: 4 uutta asennetta voivat muuttaa elämääsi positiivisemmaksi

Töissä, kun ollaan tekemässä ”sitä mitä pitääkin” eli velvollisuuksien parissa, ei tarvitse stressata, kunnes taas illalla kotona ennen nukkumaanmenoa mieleen sinkoaa helposti ajatuksia, mitä huomenna pitäisi saada tehdyksi ja ollaanko pysytty tavoitteissa ja aikatauluissa.

LUE MYÖS: 10 täysin epäitsekästä syytä asettaa rajoja

Lauantaina, joka on stressittömin päivä, voivat useimmat unohtaa työasiat hetkeksi kokonaan. Tämän perusteella olisi mielenkiintoista nähdä vastaava tutkimus, joka toteutettaisiin loma-aikaan. Laajenisiko lauantain stressittömyys muihinkin päiviin vai jatkuisiko aamujen ja iltojen kello kahdeksan stressipiikit?

Lue lisää: terveys & hyvinvointi uutisia

Kirjoittaja:

Luova yrittäjä, kuvaaja, kaikesta terveellisestä ja kauniista inspiroituva bloggaaja ideoi ruokaa, joka hellii makuhermoja ja hyvinvointia, on helppoa valmistaa ja aineet ovat helposti saatavilla. Resepteissä ei ole sokeria eikä jauhoja. Ruoan lisäksi lifestyle-kirjoituksissa inspiroidutaan hyvästä olosta, jooga & spa-tunnelmista, onnellisuudesta ja stessinhallinnasta, matkoista maailmalla, Suomen saaristosta ja kodin sisustamisesta.