Fetapapukulho on terveellinen ja helppo kesälounas

19.8.2016

Kesällä tulee syötyä helppoja ja terveellisiä lounaita, mutta välillä kaipaa vaihtelua ihan perussalaateille. Helppo, terveellinen ja kesäinen annos syntyy yhdistämällä muutamia hieman yllättäviäkin aineita. Kesällä ruoanlaittokin on rennompaa ja pikainen ruoka syntyy helposti niistä aineista, joita kaapista löytyy. Niin syntyi tämäkin annos. Päätin hyödyntää edellispäivältä jääneet couscousit ja setistä tulikin niin hyvä, että sitä pitää tehdä uudelleenkin.

Ainekset

  • Kypsennettyä couscousia
  • 1 kasvisliemikuutio
  • Tummia papuja (valmiiksi kypsennettyjä)
  • Fetaa
  • Tuoreita tomaatteja
  • Basilikaa
  • Oliiviöljyä
  • Punaviinietikkaa
  • Pippuria, suolaa

Valmistus

  1. Kypsennä couscousit pakkauksen ohjeen mukaan. Tarvitsen n. ¾ dl couscousia henkilöä kohden. Lisää keitinveteen kasvisliemikuutio tuomaan makua.
  2. Jäähdytä couscousit
  3. Huuhtele esikypsennetyt pavut ja valuta niistä lävikössä ylimääräinen neste pois.
  4. Valuta ja pilko feta sopiviksi paloiksi.
  5. Pese ja paloittele tomaatit.
  6. Yhdistä kaikki aineet ja mausta oliiviöljyllä, punaviinietikalla, pippurilla ja suolalla.

Katso lisää salaattireseptejä!