Kala on oma kesän lempiruokani. Kaikkein parasta on tuore juuri merestä nostettu ahven ja varsinkin siitä valmistettu keitto. Sitä ei kuitenkaan ole läheskään aina saatavilla ja onhan myös terveellisempää syödä säännöllisesti eri kalalajeja.
Lohen öljyt ovat terveellisiä ja lohi sopii todella moneen ruokaan. Kylmäsavustettua tai graavilohta on helppo ostaa mistä vain. Yleensä se nautitaan sellaisenaan vaikka leivällä tai salaatissa, mutta siitä syntyy pienellä jalostamisella myös monia erilaisia herkkuja, esim. todella hyvä kastike. Lohi tarvitsee seurakseen vain sipulia, kermaa ja tilliä, kun kaikki maut täydentävät toisiaan. Tämä annos on kokonaan vähähiilarinen ja lisukkeena vain tuoresalaatti.
Kalakastike on herkullista myös pastan tai uusien perunoiden kanssa. Sen voi valmistaa mistä tahansa kalasta, esim. itse pyydetty ja graavattu siika olisi todellista herkkua.
Ainekset:
(Kahdelle)
- 400 g Kylmäsavustettua lohta (tai graavilohta)
- 1 iso tai 2 pientä sipulia
- 1 kerma
- tuoretta tilliä
- hieman pippuria
Valmistus:
- Lämmitä pannulla öljyä ja ruskista kuoritut ja pilkotut sipulit.
- Lisää saksilla tai veitsellä pieniksi paloiksi pilkottu lohi. Kalapaloja on hyvä käännellä, sillä kala kypsyy todella nopeasti.
- Mausta hieman pippurilla. Suolaa ei tarvitse lisätä, koska graavattu / savustettu kala on suolaista.
- Kun kala on vaalentunut kypsäksi muutamassa minuutissa, lisää kerma ja pilko sekaan reilusti tilliä.
- Kerman kuumennuttua herkku on valmis.