-82 syntynyt AD / konseptisuunnittelija Joensuusta. Nykyinen majapaikka Helsingissä. Kohokohdassa häärään ulkoasun, konseptoinnin sekä sisällöntuotannon parissa. Kaikenlaista on tullut tehtyä äänisuunnittelusta videotuotantoihin ja digistä printtiin. Ruonlaitto ja rumpujen soitto taitavat tällä hetkellä olla ne lähinnä sydäntä sijaitsevat harrastukset. Päivän kohokohta: aamukahvit.
Nämä tapahtumat on taltioitu Moskovan ulkopuolella, Venäjällä. Nyt on nimittäin modernit välineet käytössä ja hommahan tuntuu onnistuvan oikein mainiosti. Paimenkoirathan voi tätä vauhtia päästää jo vähitellen eläkkeelle. Katso huikea paimennussuoritus videolta!
Ensimmäinen kerta tunnetusti voi olla hiukan pelottava kokemus. Tällä kertaa kyse on siis VR-laseista, eli tuttavallisemmin virtuaalitodellisuudessa pyörähtämisessä. Kokemus on tälle naiselle hiukan liikaa ja sen kuulee äänestäkin. Katso naisen jännittävä ensikosketus videolta!
MSC - yksi maailman suurimmista rahtialuksista saapui satamaan Hampurissa, Saksassa. Ihmisiä oli saapunut sankoin joukoin katsomaan jättiläisen lipumista rantaan, kun alus töräytti ilmoille aikamoisen yllätyksen, sekä aikamoiset soundit! Katso huikea musiikkiesitys videolta!
Joulukoristeiden tekeminen itse voi olla erittäin antoisaa puuhaa ja omia tuotoksia pääsee ihailemaan vuodesta toiseen. Tässä pari vinkkiä pienten joulukuusten askarteluun. Loistava projekti, johon tarttua vaikka lasten kanssa. Joulumusat soimaan ja pöydän ääreen askartelemaan. Katso näpsäkät vinkit videolta!
Onko mitään ikävämpää, kun kesken leipomisen tai ruoanlaiton huomaat, että kananmunat ovat menneet pilalle. On kuitenkin olemassa keino tarkistaa ovatko kananmunat vielä käytökelpoisia ilman, että niitä tarvitsee rikkoa. Katso hyödyllinen vinkki videolta!