5 Syytä miksi et enää innostu fyysisesti – fyysisiä ja henkisisä tekijöitä halukkuuteen

23.10.2019

Naisen libido on monimutkainen. Oikealle tuulelle pääseminen ei ole kiinni ainoastaan yhdestä asiasta – siihen liittyy useita henkisiä ja fyysisiä tekijöitä, jotka saattavat vaikuttaa halukkuuteesi. Et ole aina valmis hyppäämään lakanoiden väliin telmimään, ja se on täysin normaalia.

 

Jos olet henkilö, joka normaalisti on aina valmis leikkiin, saattaa sinusta tuntua turhauttavalta, kun mielesi ei tee kuin olla rauhassa. Mutta on täysin normaalia, ettei nainen tunne aina seksuaalista halukkuutta, kertoo Kate Thomas, Ph.D., seksuaalisen käyttäytymisen kliinisten palveluiden johtaja, Johns Hopkinsin sairaalasta. Ja jokaista naista kohtaan, joka asiasta ääneen kertoo, on olemassa kourallinen samankaltaisista ongelmista kärsiviä, he vain eivät hae apua.

 

Jos olet huomannut, että seksuaalinen halukkuutesi on alhaisempi kuin normaalisti, etkä keksi mistä se johtuu, tässä on muutamia syitä jotka ovat saattaneet aiheuttaa muutoksen.

 

1. Parisuhteestasi puuttuu jotakin.

“Pitkissä suhteissa olleet naiset menettävät seksihalunsa helpommin kuin samassa tilanteessa olevat miehet” Thomas sanoo. On olemassa monia eri teorioita miksi näin tapahtuu, mutta Thomas on sitä mieltä, että tunteilla on suurempi vaikutus naisten seksuaaliseen halukkuuteen kuin miehillä, eli jos nainen tuntee olonsa etääntyneeksi tai tunteet tuntuvat viilentyneiltä, saattaa häneltä myös kadota seksihalut. ”Jos nainen hukkaa tunteellisen yhteyden parisuhteessa, tulee se näkymään selkeästi seksin määrässä”, Thomas toteaa.

 

2. Ikäännyt (tietystikin).

Valitettavasti, tätä prosessia et voi pysäyttää. Me ikäännymme, ja samalla kun näin käy, hormonaalinen tasapaino muuttuu, joka vaikuttaa myös seksihaluihin, Thomas sanoo. Tämä johtuu siitä, että testosteroniinitasot muuttuvat koko elämän läpi, olleen korkeimmillaan 20-vuotiaana, ja tämän jälkeen madaltuen samalla kun me itse ikäännymme. Munasarjat tuottavat vielä jonkin verran testosteroniinia senkin jälkeen, kun estrogeenitasot romahtavat radikaalisti menopaussin aikana, mutta matalan estrogeenitason mukana tulee myös omat sivuoireensa, jotka tekevät seksistä epämiellyttävämpää (sivuoireita saattaa olla muun muassa emättimen kuivuus ja yhdyntäkivut) ja tästä syystä, halusi saattavat tipahtaa normaalia alemmas.

LUE MTÖS: Parhaat asennot suuseksiin

s2

 

3. Vaihdoit ehkäisymenetelmää.

Libidon muutokset ovat yleisiä ja erittäin tunnettuja hormonaalisen ehkäisyn yhteydessä. Vaikka olisitkin käyttänyt aina yhtä lääkettä, eikä sinulla ole sen kanssa ollut koskaan ongelmia, vaihtaessasi täysin toiseen ehkäisypilleriin, jossa on toisenlaiset progesteronitasot, saatat altistua sivuoireille. Keskustele asiasta gynekologisi , mikäli olet huomannut muutoksia libidossasi uuden lääkkeen myötä. Thompson suosittelee myös kysymään tietoa hormonittomista vaihtoehdoista, kuten ParaGard IUD, joka voi estää raskauden koskematta sinun hormonitasapainoon.

 

4. Olet aloittanut lääkityksen, joka estää orgasmit.

Ehkäisyvalmisteet eivät ole ainoita lääkkeitä jotka saattavat heikentää seksihalujasi. SSRI-lääkityksiä määrätään masennukseen, ja niiden tiedetään vaikuttavan seksihaluisin alentavasti, jonka Thomas sanoo johtuvan siitä, että ne hankaloittavat orgasmin saamista. “Orgasmi on tärkeä naiselle”, hän sanoo. “Jos sinulla ei ole spontaania halua mutta haluat olla seksuaalinen, ja tiedät, että tulet nauttimaan siitä, olet kyllä valmis siihen. Halusta tulee vahva. Mutta jos seksi on kerta toisensa jälkeen pettymys, et halua enää harrastaa sitä”.

Myös muut lääkkeet, kuten jotkut verenpainelääkkeet, saattavat hankaloittaa orgasmin saamista. Myös opiaattien tiedetään olevan sellaisia, jotka hankaloittavat orgasmin saamista, ja tämä saattaa näkyä jo lyhyen käyttöajan jälkeen. ”Mutta halut tulevat kyllä katoamaan kokonaan, jos käytät opiaatteja jatkuvasti, vaikka tietysti myös itsessään krooninen kipu voi alentaa halukkuuttasi”.

LUE MYÖS: 10 kysymystä seksistä, joihin onnelliset parit tietävät vastaukset

s1

 

5. Et tunne itseäsi yhtä haluttavaksi puolisosi silmissä kuin ennen tunsit.

Yksi teoria haluttomuuteen on myös se, että nainen ei tiedä, että häntä halutaan. Jos tiedät, että puolisosi haluaa sinua ja pitää sinua seksikkäänä, käyt kuumana. Kuulostaa järkevältä. ”Jos luet naisten erotiikkakirjoja, kaikissa niissä on henkilö, joka haluaa naista suunnattomasti. Kirjassa Fifty Shades Of Grey on kyse eniten siitä, että Christian Grey haluaa yhtä naista enemmän, kuin mitä hän haluaisi ketään muuta”, selittää Thomas. Uudessa parisuhteessa on tietynlaista potkua, josta tiedät varmuudella, että hän haluaa sinua.

Pitkäaikaisessa suhteessa saatat kyllä kokea, että sinua rakastetaan ja sinusta välitetään, mutta “haluan sinut juuri nyt”-fiilis on saattanut häipyä ajan saatossa, etkä siksi enää koe suurta halua. Tunteistasi ja ajatuksistasi puhuminen rehellisesti puolison kanssa voi olla hyvä tapa tuoda uusia mausteita makuuhuoneeseen, ja uusien asioiden kokeileminen on ehdottomasti paras tapa tuoda halut ja löytää seksuaalinen kiima takaisin parisuhteeseen.

LUE LISÄÄ: SEKSI JA ROMANTIIKKA JUTTUJA

 

Lähde: Self.com

Sisältökuva 1 – lähde: Pixabay

Sisältökuva 2 – lähde: Pixabay

Lähde: PIxabay
Lähde: Self.com