Maailman kummallisimmat koirat
Koirat osaavat olla suloisia, hauskoja ja rakastettavia- mutta ennen kaikkea, todella kummallisia.
Koirat osaavat olla suloisia, hauskoja ja rakastettavia- mutta ennen kaikkea, todella kummallisia.
Nämä lemmikkilinnut laulavat ja tanssivat luultavasti paremmin kuin sinä!
Pelastajat kiipeävät jyrkkää kalliota pitkin pelastaakseen emonsa hylkäämän vastasyntyneen hylkeenpoikasen.
Kalifornialainen Jim Arrington on todiste siitä, että ikä on vain numero. Hän on Guinnessin ennätyskirjan mukaan...
Onni-kakadu ei taida olla suuri purkkakuplien ystävä - ainakaan silloin, jos niitä puhallellaan sen naaman edessä.
Yhdysvaltalainen Cody on niskamurtuman johdosta osittain halvaantunut, ja siksi tarvitsee apua arjen askareissa. Codyn...
Viikonloppu on lusittu, ja on taas aika laittaa uusi viikko käyntiin. Tämä koira tietää, kuinka ottaa rennosta...
Maverick ja Leroy keksivät yhdessä vaikka minkälaisia kepposia, mutta eihän näille kaveruksille voi olla vihainen!
Tämän labradorinnoutajan silmä-suu-koordinaatio ei ehkä ole kaikista parhain, mutta yrittänyttä ei laiteta.
Stephen Kingin kirjaan perustuva 'Se'-elokuva on juuri saanut ensi iltansa, ja Philadelphian vesilaitos käyttää tätä...