Ultraäänikasvohoidot ja niiden hyödyt

16.3.2016

Ultraäänilaite on monipuolinen laite. Sillä pystyy tekemään monenlaisia kasvohoitoja iästä riippumatta. Tässä seloste Ultraääni-ihonpuhdistuksesta hoidosta ja vaikutus ihoon.

Ultraäänipuhdistus, jonka tarkoitus on luonnollisesti puhdistaa ihon epäpuhtauksia. Ultraäänen värähtelyn avulla iho pehmenee ja tali sekä kuollut iho nousee laitteen ”lastaan”, millä tehdään kasvot läpi muutamaan otteeseen. Todella tiukassa olevat mustapäät poistetaan hoidossa mekaanisesti mutta lähes kaikki saa kivuttomasti otettua ultaäänilaitteella.

Oma suositus asiakkaalle on noin 4krt/vuodessa mutta esimerkiksi hiukan ongelmaiholle suotavaa olisi käydä tiheämmin esimerkiksi sarjahoitona. Itse olen kärsinyt nuoresta iästä asti aknetaipuvasta ihosta ja tämä hoito on ollut kaikinpuolin täydellinen. Myös omat tottumukset esim. ravinto sekä liikunta vaikuttavat omaan ihoon. Muista myös riittävä vedenjuonti sekä oikeat kotihoito-tuotteet. Myöhemmin lisää akneihosta ja sen hoidosta.

Kuva: Flickr / Hotel Costa Calero

Kirjoittaja:

Olen Milena, pian 20-vuotias nuori Helsingistä. Muutin Helsinkiin kotikaupungistani Porvoosta, jossa valmistuin kosmetologiksi keväällä 2015. Koulun jälkeen jatkoin suoraan oman alan töitä ja olen erityisesti perehtynyt ripsienpidennyksiin ja meikkauksiin. Luonteeltani olen ahkera ja nuoresta iästä huolimatta olen ollut paljon erilaisissa työtehtävissä. Lähellä sydäntäni on kauneus, matkustelu ja uusien ihmisten tapaaminen. Siksi rakastankin työtäni.