ADHD eli tarkkaavaisuuden ja ylivilkkauden häiriö voi usein jatkua hoitamattomana aikuisuuteen asti. Vaikka miljoojien ihmisten arvioidaan kärsivän siitä, vain joka kymmenes on saanut siihen hoitoa. Lue lisää.
Uuden tutkimuksen mukaan, kaiken ikäisillä miehillä on yksi yhteinen tekijä, mitä tulee naisiin: kaikki haaveilevat parikymppisistä. Suomessa tehtyyn tutkimukseen osallistui 12 656 miestä ja naista iältään 18-49 vuotta. Kaikilta tutkimukseen osallistuneilta kysyttiin, minkä ikäisten ihmisten kanssa he ovat ajatelleet harrastavansa seksiä viimeisen 12 kuukauden aikana.
Ei liene yllätys kenellekään kirjoituksiani vähän pidempään seuranneelle, että aamupala on minulle aika iso juttu. Tavallisesta kaurapuurostakin saa aivan järjettömän hyvän luksusversion parilla pienellä säädöllä. Pitkän ja rankan flunssan hellittäessä ja ruokahalun palatessa aloitin sairasloman viimeisen aamun pienellä hemmottelulla heti aamusta, tällä ihanalla luksuskaurapuurolla, joka muuten pitää nälkää huikean hyvin!