Ladatut perunat palvikinkulla ovat täydellinen yhdistelmä rapeaa, mehevää ja täyteläistä makua. Tässä reseptissä lohkoperunat saavat aimo annoksen lisää makua Kujalan Tilan BBQ-kastikkeella maustetusta marinadista ja paistuvat uunissa täydellisen rapeiksi. Perunoiden kanssa tarjoillaan runsaita ja herkullisia täytteitä, joten tiedossa on täyden kympin herkuttelua.
Marinointi on avain mehukkaisiin ja maukkaisiin perunoihin. Tässä reseptissä palvikinkku saa kaveriksi Kujalan Tilan herkulliset Valkolööki– ja Habanero -kastikkeet. Tällä kaksikolla ladattujen perunoiden herkullisuus nousee ihan uudelle tasolle.
Kujalan Tilan palkitut kastikkeet
Kujalan Tilan kastikkeet ovat kotimaisia, laadukkaita ja palkintoja voittaneita kastikkeita (esim. Valkölööki kastike voitti SM-kultaa artesaaniruoan SM-kisoissa). Kastikkeet ovat lisäaineettomia ja säilöntäaineettomia. Osa kastikkeista on saanut sydän merkin ja niistä löytyy tietenkin myös monia gluteenittomia vaihtoehtoja. Kastikkeiden lisäksi Kujalan Tilan verkkokaupasta löytyy mm. heidän makusiirappeja, joiden maku tulee lähialueen metsistä kerätyistä marjoista.
Hyödynnä etukoodi ja ALENNUS
Tutustu kastikkeiden ja siirappien valikoimaan Kujalan Tilan verkkokaupassa ja käytä ostaessasi etukoodia: KUJALA10, niin saat molemmista -10% alennuksen. Tästä kauppaan: www.kujalantila.fi/kauppa Psst. Näitä herkkuja ei kannata ohittaa.
Vinkkejä annoksen tuunaamiseen
Paistettu palvikinkku tuo suolaisuutta ja täyteläisyyttä, kun taas cheddarjuusto, paahdettu sipuli ja Kujalan kastikkeet viimeistelevät makuelämyksen. Voit myös tuunata täytteitä oman makusi mukaan – esimerkiksi vaihtamalla kinkun kasvispekoniksi tai lisäämällä lempiyrttejäsi koristeluun. Näiden perunoiden kanssa ei tarvitse pihistellä, vaan ne ladataan täyteen herkullisia makuja!
LADATUT PERUNAT PALVIKINKULLA
Valkolööki- & Habanero kastikkeella
LADATUT PERUNAT – AINEKSET
- noin 1 kg hyvää perunaa, esim. puikulaa
MARINADI – AINEKSET
- 2 rkl Oliiviöljyä
- 2 rkl Sulatettua voita
- 0,5 tl Suolaa
- 1 tl Mustapippuria
- 2 tl Valkosipulijauhetta
- 2 tl Paprikajauhetta
- 1 tl Umamijauhetta
- 2–4 Valkosipulinkynttä hienonnettuna
- 2–3 rkl Kujalan BBQ-kastiketta
- 1 rkl Turkkilaista jogurttia
PERUNOIDEN PINNALLE – AINEKSET
- 3 rkl pankojauhoja
- 100 g cheddarjuustoa raastettuna
TÄYTE PERUNOIDEN PÄÄLLE – AINEKSET
- 200 g palvikinkkua palana
- Paprikajauhetta
- 1 dl ranskankermaa
- 1 kevätsipuli hienonnettuna
- 1 keltainen suippopaprika
- 1 punainen suippopaprika
- Kirsikkatomaatteja
- Varsiselleriä
- Paahdettua sipulia
- ujalan Valkolööki -kastiketta
- Kujalan Habanero- tai Chili -kastiketta
- Tuoretta persiljaa koristeluun
MARINADI – VALMISTUSOHJE
- Pese ja kuivaa perunat hyvin. Halkaise lohkoiksi.
- Sekoitakaikki marinadiaineet keskenään.
- Sekoita marinadi perunoihin.
- Anna marinoitua 3 tuntia.
PERUNOIDEN PAISTAINEN UUNISSA
- Asettele perunat väljästi leivinpaperille (älä kaada ylimääräistä marinadia leivinpaperille)ja ripottele päälle pankojauho.
- Paista uunissa noin 35–40 minuuttia 225 asteessa.Käännä perunat puolivälissä, jotta ne paistuvat tasaisesti. Lisää paiston loppupuolella juustoraaste.
- Tarkista kypsyys: Kun perunat ovat kullanruskeita ja rapeita, ne ovat valmiita. Jos haluat vielä rapeamman pinnan, voit paahtaa perunoita lopuksi grillivastuksen alla5 minuuttia.
PERUNOIDEN TÄYTE – VALMISTUSOHJE
- Paista palvikinkku samaan aikaan kun perunat ovat uunissa. Lisää paiston loppupuolella paprikajauhetta niin saat kinkkuun kauniimman värin.
- Pidä paistettu kinkku lämpimänä folion alla ja freesaa viipaloitu paprika nopeasti samalla pannulla. Pilko varsiselleri ja halkaise kirsikkatomaatit
ANNOKSEN KOKOAMINEN
- Kokoa annos; alle perunat, päälle kinkku, paprika, varsiselleri, tomaatit.
- Ripottele pinnalle kevätsipulia, paahdettua sipulia ja halutessasi persiljaa.
- Tarjoile ranskankerman, Lööki- ja Habanero-kastikkeen kera.
- Jos tarjoat kastikkeet erikseen, voit merkata vieraita varten tulisimman soosin chilillä, jolla kastiketta voi myös annostella.
- VINKKI: Ylijäänyttä marinadia ei kannata heittää hukkaan, vaan voit hyödyntää sen eri tavoin.
IDEOITA – MARINADI MUILLE RUOILLE
Kanaa tai tofua. Hiero marinadin jämät broilerinfileisiin, kananreisiin tai kuutioituun tofuun ja anna maustua hetki ennen paistamista.
Kasviksille. Sekoita marinadi esim. porkkanoihin, kukkakaaliin tai sieniin ja paahda uunissa tai pannulla.
Paista siinä sipulia: Jos paistat esimerkiksi lisukesipulia, käytä marinadia maustevoina pannulla.
Sekoita perunamuusiin: Jos teet perunamuusia, pieni määrä marinadia antaa sille mielenkiintoisen lisämaun.
Keittoihin tai pataruokiin. Lisää marinadi esim. tomaattipohjaiseen keittoon (kuten linssi- tai kanakeittoon) tai pataruokiin antamaan lisämakua.