Haluatko laihtua? Syö tämän verran manteleita päivässä

28.12.2020

Olet varmaan joskus kuullut manteleiden terveellisyydestä. Ne voivat esimerkiksi laskea verenpainettasi, pitää sinut kylläisenä, tarjota runsaasti kuitua ja proteiinia sekä toimivat erinomaisena laukussa kannettavana välipalana. Nyt manteleista on löydetty vielä yksi mullistava piirre: ne pitävät painosi kurissa.

Tuoreen, Journal of Nutrition- lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan päivittäisellä manteleiden syönnillä ja painon putoamisella on yhteys.

 

Manteleiden laihduttava ominaisuus ei ole mullistava uutinen

Tutkimuksessa tutkijat seurasivat 86 ylipainoisen kalorirajoitettua ruokavaliota 12 viikon ajan. Osa tutkittavista söi 35 grammaa paahdettuja ja kevyesti suolattuja manteleita päivittäin. Loput tutkimusryhmästä pidättäytyi pähkinöistä täysin. Tuloksista havaittiin, että manteleita ahmineet menettivät enemmän rasvaa, erityisesti vatsan ympäriltä, verrattuna muihin.

Manteleiden laihduttava ominaisuus ei ole mikään mullistava uutinen, sillä ne ovat täynnä proteiineja ja tyydyttymättömiä rasvoja, jotka molemmat edistävät todistetusti painonpudotusta.

35 grammassa manteleita on noin 6 grammaa proteiinia ja 9 grammaa rasvaa. Häkellyttävämpi yksityiskohta oli manteleiden kyky poistaa rasvaa juuri vyötärön ympäriltä.

Tutkimuksen mukaan manteleiden syöjät menettivät yli prosentin vatsarasvastaan, kun taas vertailuryhmä menetti alle puoli prosenttia.

 

Tyydyttymättömät rasvat auttavat poistamaan rasvaa sisäelimistä

Tutkijat olettavat, että ilmiö johtuu manteleiden korkeasta tyydyttymättömien rasvojen määrästä. ”Tyydyttymättömissä rasvoissa on korkea rasvan hapettumiskerroin, mikä poistaa rasvaa sisäelimistä,” tutkijat kertovat.

Mutta ennen kuin syöksyt kauppaan ostamaan manteleita, muista tämä: Painoa pudottaneet ihmiset söivät vain 35 grammaa manteleita, minkä ansioista päivittäiset kaloriannokset pysyivät kurissa. Lisäksi, heidän ruokavalionsa oli kalorirajoitettu, joten paino putosi joka tapauksessa huolimatta siitä, söivätkö he manteleita vai eivät.

Mutta jos haluat tuhota hieman ylimääräistä rasvaa vatsasi seudulta, voi olla syytä lisätä mantelit päivittäiseen ruokavalioosi.

 

Lue myös: Top 7 elintarviketta, jotka lisäävät serotoniinia

Lue lisää: terveys & hyvinvointi uutisia

Lähde: Women's Health
Lähde: Pixabay.com