5 raaka-ainetta, joilla on yllättäviä terveysvaikutuksia

5 raaka-ainetta, joilla on yllättäviä terveysvaikutuksia

5.6.2017

Monilla juomilla ja ruuilla on terveydellisiä vaikutuksia, joista moni ei tiedä. Uusia tutkimuksia valmistuu jatkuvasti ja onkin ihan mukavaa huomata, että oletkin jo pitkään syönyt jotain, mikä on todistettu tieteellisesti terveelliseksi. Tässä niistä muutama.

Womens Health Magazine teki listan arkisista herkuista, joiden on todettu viimeisimpien tutkimusten valossa olevan enemmän, kuin pelkkiä herkkuja.

Olut

Oluen nauttiminen perinteisellä tavalla ei niinkään terveyttä edistä, mutta lihan marinoiminen oluella sen sijaan on terveellistä. Tutkimuksen mukaan oluen todettiin vähentävän polyaromaattisten hiilivetyjen (PA-H) muodostumista lihan pinnalle. PA-H:t ovat karsinogeenejä, jotka aiheuttavat syöpää.

Paprika

On todettu, että paprikan syöminen, vähintään muutaman kerran viikossa, vähentää riskiä sairastua Parkinsonintautiin noin 30 %:lla.

Vesimeloni

Näyttää siltä, että vesimelonimehun juominen auttaa palautumaan treenien ja kuntoilun jälkeisestä lihasjäykkyydestä. Syy tähän löytyy vesimelonin sisällä olevasta L-citrulline -aminohaposta.

Pähkinät

Kokeessa, joka kesti 30 vuotta, verrattiin lähes päivittäin pähkinöitä syöviä ja niitä kokonaan vältteleviä ihmisiä. Tutkimusjakson aikana huomattiin, että pähkinöitä syövillä ihmisillä oli 20 % pienempi todennäköisyys kuolla koko 30-vuotisen tutkimuksen aikana.

Tumma suklaa

Kohtuus pitää muistaa tässäkin. On nimittäin huomattu, että tumman suklaan kohtuullinen nauttiminen ehkäisee himoa nauttia epäterveellistä pikaruokaa. Se myös ehkäisee stressin aiheuttamia haitallisia vaikutuksia aineenvaihdunnalle.

Lue lisää: terveys & hyvinvointi uutisia

Lähde: womenshealthmag.com
Lähde: Artikkelikuva: Pixabay.com / congerdesign

Osallistu keskusteluun