4 Rintasyövän oiretta, joista et ole ennen kuullut

16.6.2018

Monet rintasyövän saaneista naisista kokevat saman ilmiön: he tuntevat rinnassaan kyhmyn, joka ei ollut siinä ennen. Tästä syystä naisia kehotetaan tarkkailemaan rintojaan jatkuvasti.

Kyhmy ei ole kuitenkaan ainoa rintasyövän oire. Itse asiassa yksi kuudesta rintasyöpädiagnoosin saaneesta naisesta kokee aluksi muita oireita kuin kyhmyjä, kertoo brittiläisen syöpäinstituutin tutkimus.

Koska tietoisuus muista oireista on heikkoa kansalaisten joukossa, tutkijat pelkäävät, että tietämättömyys johtaa syöpädiagnoosien myöhästymiseen yleisesti. ”On selvää, että mitä aikaisemmin syöpä todetaan, sitä nopeammin paremmin sitä voidaan hoitaa”, muistuttaa Joseph Weber, yksi tutkijoista.

Emme kuitenkaan väitä, että sinun tulisi nyt lopettaa rintojesi tarkkailu. Tuoreessa tutkimuksessa havaittiin, että 83 prosentilla syöpädiagnoosin saaneista naisista ensimmäinen oire on juurikin kyhmy. Mutta pieni tietoisku ei ikinä haittaa.

”Tuloksemme korostavat mahdollisuuksia yleisen syöpätietoisuuden muuttamisessa siihen suuntaan, että on olemassa muitakin oireita kuin kyhmyt,” tutkijat kirjoittavat. ”Jos nainen huomaa mitään muutoksia rinnoissaan, tulisi hänen mennä välittömästi lääkärille,” Weber neuvoo. ”Puhu lääkärillesi kaikesta epänormaalista.”

 

Tässä muutama oire, joita kannattaa tarkkailla:

 

Lommoinen tai suomuinen iho

Jos rinnoissasi on ihokaistale, joka tuntuu suomuiselta, lommoiselta tai karhealta, voi se olla merkki rintasyövästä. Joissakin rintasyövissä rintojen sisältä iholle tulevat verisuonet tukkeutuvat, minkä takia rintojen iho voi näyttää appelsiinin kuorelta.

 

Turpoaminen

Joskus kyhmy voi kasvaa ihon alla, vaikka nainen ei tuntisikaan sitä. Tämä voi muuttaa rinnan muotoa tai kokoa ja johtaa jopa kipuun, josta myös 6 prosenttia viimeisimpään tutkimukseen osallistuneista naisista on kertonut.

 

Muutokset nänneissä

Jotkut rintasyövät aiheuttavat nännien inversiota tai retraktiota, jossa nännit kääntyvät sisäänpäin. Usein tämä johtuu siitä, että rinnan sisällä kasvaa massaa, joka muuttaa rinnan muotoa. Viimeisimmässä tutkimuksessa 7 prosenttia syövän saaneista kertoi myös kokeneensa muutoksia nänneissä.

 

Nännien vuotaminen

Toinen mahdollinen nännien epähäiriö on vuotaminen. Tällöin nänneistä valuu nestettä, joka ei ole maitoa. Usein vuoto johtuu muista syistä kuin syövästä, mutta se tulee silti tarkistuttaa lääkärillä erityisesti, jos vuotoa tulee ilman nänneihin koskemista tai niiden puristelua, tai jos vuoto on veristä tai tulee vain toisesta rinnasta.

 

Lue myös: 6 tapaa pienentää riskiä sairastua rintasyöpään

Lue lisää: terveys & hyvinvointi uutisia

Lähde: Women's Health
Lähde: Artikkelikuva: Pixabay / KlausHausmann