Vadelma-vaahtokarkki täytekakku – kaunis ja herkullinen

12.5.2022

Äitienpäivä viikonloppuna sain valmistaa täytekakun, johon ainoa toive oli persikan sävyinen koristelu. Olen jo jonkin aikaa halunnut tehdä vaahtokarkeista moussetäytteen, joten päätin yhdistää sen vadelman kanssa. Lopputulos oli kaunis ja herkullinen.

Tässä kakussa on kaksi täyteväliä, joista toiseen laitoin myös vadelmia sellaisenaan moussen lisäksi. Toki sisälle voisi kätkeä myös vaahtokarkkeja halutessaan. Makea vaahtokarkki yhdistettynä raikkaaseen marjaan oli loistava yhdistelmä.

 

KAKKUPOHJA – AINEKSET

  • 6 munaa (koko M-L)
  • 3 dl hienoa sokeria
  • 3 dl sunnuntain gluteenitonta jauhoseosta

 

KAKKUPOHJA – OHJE

Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen.

Riko huoneenlämpöiset kananmunat kulhoon ja lisää joukkoon sokeri. Vatkaa kuohkeaksi vaahdoksi.

Vaahtoa on vatkattu tarpeeksi kun se on kuohkeaa ja kun käytät vispilöitä taikinassa ja saat tippuvalla taikinalla piirrettyä kahdeksikon vaahdon pintaan. Tämä on vanha niksi jonka olen oppinut jo lapsena ja toimii!

Gluteenittoman jauhoseoksen voi lisätä taikinaan joko nuolijalla käännellen tai vatkaten pienellä teholla sähkövatkaimella vaahdon joukkoon. Älä kuitenkaan sekoita liikaa.

Loppuvarmistuksen voit tehdä nuolijalla jos päätät käyttää sähkövatkainta. Mielestäni nämä jauhot kestävät paremmin vatkausta kuin vehnäjauhot.

Voitele ja leivitä noin. 22cm halkaisijan irtopohja tai PME vuoka.

Pohjasta tulee suht korkea, eli jos käytät matalaa vuokaa niin reunoja kannattaa korottaa esimerkiksi leivinpaperikaistaleilla. Ne saa kiinnittymään vuokan reunoihin esim. sipaisemalla vuokaan öljyä reunoille.

Paista noin 30-40min. Tarkista kypsyys puisella grillitikulla.

Tipauta paistettu pohja vuokasta leivinpaperille n. 10cm korkeudelta. Näin pohjassa olevat ilmakuplat tasoittuvat.

Gluteenittomasta jauhoseoksesta tehtynä kakkupohja on pehmeämpi kuin vehnäjauhoista tehty.

Tämän vuoksi pohjan kannattaa antaa jäähtyä täysin tai valmistaa se jo täyttöä edeltävänä päivänä.

Voit myös tehdä pohjan aiemmin pakastimeen odottamaan. Sokerikakkupohja sulaa nopeasti pakastimesta otettua.

 

 

KAKUN KASAUS

Leikkaa kakkupohjasta kolme kerrosta. Helpoin kerrokset on leikata sahalaitaisella veitsellä niin että työnnät veitsen kärjen noin puoliväliin kakkua (syvyyssuunnassa) ja alat käydä kakkua ympäri veitsi vaakatasossa. Näin saat helpoiten tasaiset kerrokset.

Kakku kannattaa täyttää vuorokausi ennen tarjoilua ja loppukuorrutusta että täytemousse saa hyytyä rauhassa ja kakku maustua tarpeeksi.

Koska täytteeksi tulee mousse, kasaan kakun ylös alaisin syvään PME vuokaan ja reunoja voi korottaa esim. leivinpaperikaistaleilla jos se on tarpeellista.

Vuokaa ei tarvitse kelmuttaa, hyytyneen kakun saa helposti ulos PME vuokastakin kun reunoilla on leivinpaperit. Eli vuokaan alimmaiseksi tulee se kakun kansipala, mikä on ollut vuokassa pohjalla myös kakkua paistaessa.

Jos kasaat kakun irtopohjavuokaan kasaa se siinä tapauksessa ihan oikein päin.

 

KAKUN KOSTUTUS

  • Noin 3-4 dl maitoa, johon voi halutessaan sekoittaa 1tl vanilja sokeria
  • Tai halutessasi esim. vadelmamehua

 

Jokaisen pohjan kostutukseen menee noin 1dl maitoa. Tämä on kuitenkin viitteellinen määrä ja jos kasaat kakun PME vuokaan ylösalaisin kannattaa kakun kantta vähän vielä kostuttaa kumoamisen jälkeen, koska kasatessa kostutus tulee sisäpinnalle ja kannessa oleva kuori voi jäädä vähän kuivaksi.

Kostutan pohjat pullasudin avulla, koska sillä saa mielestäni tasaisemman kostutuksen kuin esimerkiksi lusikan avulla.

 

TÄYTTEET

  • Vadelmia 100g sellaisenaan täytteeksi yhteen täyteväliin, tuoreita tai pakastettuja

Lue lisää: ruoka & juoma uutisia

Kirjoittaja:

Hei. Olen Emma, 26-vuotias perheenäiti Lieksasta. Rakkauteni leivontaan on syttynyt jo pikkutyttönä, mutta intohimoisesti olen alkanut leipomaan vuodesta 2016 lähtien. Tykkään tehdä monenlaisia leivonnaisia laidasta laitaan, mutta lähimpänä sydäntäni on makea leivonta, kuten erilaiset täyte-ja juustokakut ja niiden koristelu. Kakkujen lisäksi pidän hyvin paljon perinteisestä leivonnasta kuten pullista, piirakoista ja kahvikakuista. Tykkään soveltaa reseptejä ja kehitellä niistä omia versioita.