-82 syntynyt AD / konseptisuunnittelija Joensuusta. Nykyinen majapaikka Helsingissä. Kohokohdassa häärään ulkoasun, konseptoinnin sekä sisällöntuotannon parissa. Kaikenlaista on tullut tehtyä äänisuunnittelusta videotuotantoihin ja digistä printtiin. Ruonlaitto ja rumpujen soitto taitavat tällä hetkellä olla ne lähinnä sydäntä sijaitsevat harrastukset. Päivän kohokohta: aamukahvit.
Kesällä tulee syötyä helppoja ja terveellisiä lounaita, mutta välillä kaipaa vaihtelua ihan perussalaateille. Helppo, terveellinen ja kesäinen annos syntyy yhdistämällä muutamia hieman yllättäviäkin aineita. Kesällä ruoanlaittokin on rennompaa ja pikainen ruoka syntyy helposti niistä aineista, joita kaapista löytyy. Niin syntyi tämäkin annos. Päätin hyödyntää edellispäivältä jääneet couscousit ja setistä tulikin niin hyvä, että sitä pitää tehdä uudelleenkin.