-82 syntynyt AD / konseptisuunnittelija Joensuusta. Nykyinen majapaikka Helsingissä. Kohokohdassa häärään ulkoasun, konseptoinnin sekä sisällöntuotannon parissa. Kaikenlaista on tullut tehtyä äänisuunnittelusta videotuotantoihin ja digistä printtiin. Ruonlaitto ja rumpujen soitto taitavat tällä hetkellä olla ne lähinnä sydäntä sijaitsevat harrastukset. Päivän kohokohta: aamukahvit.
Houdini oli asunut kaduilla jo 2 vuotta, kunnes se vihdoin pelastettiin ja vietiin hoitoon. Hope For Paws -nimiseltä eläinsuojeluyhdistykseltä meni kokonaiset kolme päivää, kunnes tämä pikku vipeltäjä saatiin napattua turvaan. Katso dramaattinen pelastusoperaatio videolta!
Apollo on viettänyt koko päivän hoitopaikassaan ja kyllähän siinä väsy iskee, kun juoksee ja leikkii aamusta lähtien. Kotiin päästyään Apollo nukahtaakin sen verran sikeään uneen, ettei herää, vaikka tipahtaa sohvalta suoraan lattialle. Onneksi ei ollut korkea pudotus ja omistajakin lähettyvillä tarkastamassa tilannetta. Katso videolta, miltä väsymys näyttää!
Alkaa olla se aika vuodesta taas, kun Joulupukkikin pääsee hiukan irroittelemaan. Kaikki meistä tietävät miten kiireistä aikaa tämä hänelle on, joten on ihan mukavaa nähdä, että Joulupukkikin osaa ottaa rennosti. Muistetaan kuitenkin pitää kaverista huoli. Kiireen keskellä kun voi sattua ja tapahtua. Katso Joulupukin (ja tonttujen) hauskat kommellukset videolta!