-82 syntynyt AD / konseptisuunnittelija Joensuusta. Nykyinen majapaikka Helsingissä. Kohokohdassa häärään ulkoasun, konseptoinnin sekä sisällöntuotannon parissa. Kaikenlaista on tullut tehtyä äänisuunnittelusta videotuotantoihin ja digistä printtiin. Ruonlaitto ja rumpujen soitto taitavat tällä hetkellä olla ne lähinnä sydäntä sijaitsevat harrastukset. Päivän kohokohta: aamukahvit.
Tummat stout-oluet eroavat molekyylirakenteiltaan sen verran vaaleista oluista, että niitä pystyy kaatamaan tuoppiinkin kerroksittain. Tämä kerrosolut tunnetaan myös nimellä “Black & Tan”. Hämmästytä ystäviäsi seuraavissa illanistujaisissa tällä eksottisemmalla tuopilla. Katso hieno ohje videolta!
Rapeat päältä ja ihanan pehmeää sisältä. Kukapa ei rapeista ranskalaisista tykkäisi? Ehkäpä juurikin siitä syystä tämäkin ohje on syytä ottaa haltuun. Uuniperunat kuuluvat lukemattomiin ruokiin ja toimivat mainiosti sellaisenaankin. Sopivan rapeita ja sisältä tarpeeksi kypsiä perunoita ei kuitenkaan ole kovin helppo saada joka kerta onnistumaan. Tässäpä siis pari erinomaista vinkkiä, joiden avulla saat potuista ihan rapeita helpon niksin avulla. Tarvitset tähän projektiin perunoiden lisäksi ainoastaan haarukan, jolla pintaan kuorimisen jälkeen raavitaan uria. Näiden avulla paistettaessa pinta-ala kasvaa, ja rapeaa kuorta syntyy täten enemmän. Katso rapsakka vinkki videolta!
Yleisin tapa on käyttää rasvaa esimerkiksi kananmunien paistamiseen, mutta on muitakin tapoja hyödyntää ylijäänyt rasva, kuin seuraavan ruoan paistaminen. Voit nimittäin valmistaa siitä kynttilä, jossa on hienoinen pekonin tuoksu. Tarvikkeiksi riittävät narunpätkä, lasi ja pekonirasva. Katso hauska vinkki videolta!
Tämä hitiksi muodostunut niksi on kerännyt jo yli 6 miljoonaa katselukertaa. Sen avulla valmistat hiukan huonompilaatuisesta lihasta takuusti herkullista ja mureaa. Muutama vinkki haltuun ja lihasta tulee taatusti maistuvaa. Muista esimerkiksi lisätä suolaa tavallisen paistipihvin tai naudan niskapihvin päälle, jotta saat lihasta takuusti mureaa. Katso kätevät vinkit videolta!