-82 syntynyt AD / konseptisuunnittelija Joensuusta. Nykyinen majapaikka Helsingissä. Kohokohdassa häärään ulkoasun, konseptoinnin sekä sisällöntuotannon parissa. Kaikenlaista on tullut tehtyä äänisuunnittelusta videotuotantoihin ja digistä printtiin. Ruonlaitto ja rumpujen soitto taitavat tällä hetkellä olla ne lähinnä sydäntä sijaitsevat harrastukset. Päivän kohokohta: aamukahvit.
Siinäpä vasta näky, johon ei aivan joka päivä törmää. Voi olla, että tällainen jää suurimmalta osalta ihmisistä näkemättä täysin. Mies oli kelkkailemassa Nerpyache -nimisen järven jäällä Venäjällä, kun hän törmäsi valtavaan laumaan jäällä viliseviä villi jäniksiä ja joitui tekemään pieniä väistöliikkeitäkin. Meidän kaikkien onneksi hänellä oli kamera mukana ja nauhoittamassa. Katso tämä uskomaton näky videolta!
"Pikkulapsia isojen koirien kanssa" on pietarilaisen Andy Seliverstoffin sympaattinen valokuvaprojekti. Seliverstoff jakaa lasten ja näiden karvaisten kaverien hauskoja hetkiä Instagram-tilillään, jolla on jo yli 12 000 seuraajaa. Hän on myös julkaissut valokuvakirjan.
Nyt on nimittäin kyseessä sellainen resepti, joka jokaisen Snickersin ystävän täytyy tarkistaa, laittaa talteen ja kokeilla jossain vaiheessa. Aivan identtistä Snickersiä ei tämän reseptin avulla synny, mutta tämä herkkupatukka muistuttaa todella paljon alkuperäistä herkkua ja sen lisäksi siitä riittää kerralla koko perheelle, joten kinastelu viimeisestä patukastakin loppuu tähän. Katso ainekset alta ja herkullinen ohje videolta!
Miltä kuulostaisi laittaa esimerkiksi saippuaa mikroon 2 minuutiksi, värjätä valkoiset kukkasi siniseksi tai vaikkapa laittaa taikina tanssimaan lempimusiikin tahdissa? Tällä videolla esitellään kuusi erilaista, hyvin mielenkiintoista tieteellistä koetta, joita voi huoletta kokeilla kotioloissa lasten kanssa. Näistä tosin aikuiset ihmisetkin innostuvat varmasti! Katso huikeat projektit ja ohjeet videolta!
Kukapa meistä ei olisi joskus ollut innoissaan jouluaattona, kun lahjapaketit ojennetaan niiden tuleville omistajille. Se jännitys ja odotus, että mitähän sieltä paljastuu voi olla joillekin meistä hiukan liikaakin. Tämä älykäs koira alkoi hommiin heti lahjan saatuaan ja reaktio, kun sisältää paljastuu uusi lelu on jotain vallan riemukasta katseltavaa. Katso videolta, kuinka tämä kaveri innostuu saamastaan lahjasta!