8 tapaa, joilla voit auttaa syöpäpotilasta

3.1.2020

Syöpädiagnoosi on aina musertava takaisku, oli elämäntilanne mikä hyvänsä. Syövän ilmaantuminen on rankkaa myös perheelle ja ystäville, sillä he yrittävät tehdä kaikkensa auttaakseen potilasta.

Beth Pauylinch, joka on kirjoittanut kirjan syöpäsairaan äitinsä hoitamisesta, kertoo, että pienilläkin asioilla voi olla valtava merkitys syöpäsairaalle ihmiselle. Pienet eleet ja rohkaisevat sanat ovat todella tärkeitä.

Haluatko tietää, mitkä ovat parhaita keinoja osoittaa tukensa syöpää sairastavalle? Seuraavassa jaamme 8 vinkkiä, joilla voit jakaa myötätuntoasi ja rakkautta syöpäpotilaalle:

 

Juhlikaa yhdessä pieniäkin asioita

Syöpä on tunteiden vuoristorataa, jossa odotellaan välillä testituloksia, välillä sivuoireita erilaisista hoidoista ja välillä käydään suurissakin leikkauksissa. Rintasyövästä parantunut Erika kertoo, että ollessaan itse hoidoissa juhliminen pienistäkin edistysaskelista teki kaikesta siedettävämpää.

”Kun olin hoidoissa, ystäväni ja perheeni kerääntyivät ympärilleni juhlimaan aina, kun testitulokseni olivat paremmat tai leikkaukseni oli onnistunut. Juhlimme kemoterapiaa, rintojen poistamista ja kaikkea muutakin,” hän sanoo. ”Sen sijaan, että olisin ollut yksin ja surullinen, muistelen hoitojaksoani iloisena juhlana.”

 

Ilmoittaudu vapaaehtoiseksi erilaisiin tehtäviin

Janne, joka käy paraikaa hoitojaksoa itse läpi kärsiessään rintasyövästä, kertoo, että hänen läheisensä auttavat paljon tekemällä erilaisia palveluksia.

Tee erilaisia tarjouksia, kuten “tarjoudu ajamaan potilas aina sairaalalle, huolehdi hänen puutarhastaan, tee hänelle ruokaa tai huolehdi hänen lapsistaan. Vaihtoehtoja on rajattomasti,” hän sanoo.

Kun tarjoat apua, varmista, että kykenet auttamaan ilman ylimääräistä vaivaa. On tärkeää, ettei autettava ihminen tunne syyllisyyttä siitä, että teet liikaa hänen puolestaan.

 

Älä käsittele potilasta silkkihansikkain

Viimeinen syöpäpotilaiden haluama asia on se, että ystävät alkavat kohdella heitä kuin eri ihmisiä. Suhtaudu siis potilaaseen täysin samalla tavalla kuin aina ennenkin.

”Pyri pitämään ihmissuhde niin normaalina kuin mahdollista,” kertoo Ronja, 16-vuotias syöpäselviytyjä.

Hän kertoo, kuinka hänen kaverinsa ja perheensä vitsailivat normaaliin tapaansa käydessään hänen luonaan ja jopa suuttuivat hänelle ajoittain. ”On okei suuttua minulle asioista, jotka eivät liity syöpään. Haluan, että minulle ollaan rehellisiä ja minulle puhutaan tunteista. En halua ajatella syöpää 24/7.”

 

Älä aliarvioi hellyydenosoituksia

Pieni halaus voi nostattaa mielialaa kovastikin, sillä myös syöpäpotilaat haluavat kokea fyysistä kosketusta.

”Katso potilasta silmiin, pidä häntä kädestä, halaa häntä. Syöpä ei tartu kosketuksesta,” Ronja sanoo.

 

Rohkaise ylläpitämään terveitä elämäntapoja

Monet potilaat pyrkivät välttämään syömistä ja juomista pahoinvoinnin tai muiden kemoterapian sivuoireiden takia.

Auta potilasta varmistamalla, että hänellä on ruokaa saatavilla ja muistuta häntä aika ajoin juomaan nesteitä, vaikka hän voisikin pahoin.

Lämpimän aterian valmistaminen on mukava tapa piristää potilasta ja samalla tarjota hänelle ravintoa. Jos viet potilaalle ruokaa, vie se astioissa, joita ei tarvitse palauttaa. Näin potilaalle ei tule paineita niiden palauttamisesta.

 

Mene potilaan mukana lääkärin tapaamisiin

On tavallista, että syöpäpotilas muistaa vain noin puolet siitä, mitä lääkäri on sanonut onkologiatapaamisen aikana. Siksi voikin olla hyödyllistä mennä potilaan mukana tapaamiseen ja toimia silminä ja korvina, jotta hän todella ymmärtäisi lääkärin puheet.

Erityisesti juuri diagnosoidut potilaat voivat kaivata jonkun mukaansa hoitoihin ja lääkärin luokse. Saat tietoa potilaan syövästä, mutta myös erilaisista auttamistavoista ja siitä, kuinka voit läheisenä parantaa hänen oloaan.

Voit esimerkiksi kerätä kaikki paperit, esitteet ja puhelinnumerot, joita lääkäri antaa potilaalle, jotta potilaan ei itse tarvitse organisoida kaikkea siinä tohinassa.

 

Älä pelkää huumoria

Kuten sanotaan, nauru on parasta lääkettä. Hausta tapa virkistää potilaan mieltä on esimerkiksi uusien elokuvien tai sarjakuvien vieminen potilaan luokse. Erityisesti komediaelokuvat toimivat piristeenä loistavasti. Katsokaa vaikka yhdessä jokin elokuva tabletilta tai televisiosta, niin syöpä unohtuu pariksi tunniksi.

 

Älä esitä kaikkitietävää

On tärkeää välttää avautumista siitä, kuinka tiedät kaiken syövästä ja syöpähoidoista, kuinka lääkefirmat yrittävät riistää meitä ja kuinka lääkärit eivät tiedä mitään. Älä kerro, kuinka vaihtoehtohoidot toimivat paremmin kuin kemoterapia, joka tappaa myös hyviä soluja.

Potilaalle on riittävän vaikeaa pelkästään käsitellä diagnoosia ja aloittaa hoidot. Potilas ei kaipaa ystäväänsä tai muuta läheistä kertomaan omia mielipiteitään hoitojen tasosta.

Pyri sen sijaan kuuntelemaan potilaan ajatuksia, tunteita ja kokemuksia. Älä tuomitse häntä ja anna hänen toimia haluamallaan tavalla.

Kaikki käsittelevät syöpäuutisia eri tavalla. Jotkut haluavat jatkaa elämäänsä normaalisti – puhua samoista asioista ja tehdä samoja asioita kuin ennenkin välttäen ajattelemasta syöpää. Toiset haluavat puhua kaikesta mahdollisesta syöpään liittyvästä ja kuinka hoidot etenevät. Jotkut potilaat muuttuvat välillä sulkeutuneesta avoimeksi ja toisin päin. Pyri siis vain kuuntelemaan ja olemaan läsnä. Niin autat läheistäsi parhaiten.

Lue lisää: terveys & hyvinvointi uutisia

Lähde: Huffpost.com
Lähde: Pixabay.com