Kupillinen lämmintä juotavaa, viltti, sohva ja tietenkin hyvä sarja – muuta ei kodikkaaseen talvi-iltaan tarvita. Loppuvuoden sarjatarjontaa voi kuvailla runsaaksi, monipuoliseksi ja kiinnostavaksi. Jotta iltasi ei kulu sopivaa sarjaa etsien, kokosimme listan 5 uudesta sarjasta, jotka sopivat täydellisesti kotoiluun. Lisäksi kerromme digiturvavinkit sarjojen ja elokuvien striimaamiseen ja suoratoistohuijausten välttämiseen.
Task – huippulaadukas rikossarja
HBO Max
Task-sarjassa keskitytään kolmeen päähahmoon: FBI-agenttiin, entiseen pappiin ja kaksoiselämää viettävään rikolliseen roskakuskiin. Tummasävyisessä sarjassa keskeisiksi teemoiksi nousevat tragedioiden vaikutukset ihmisiin, miesten yksinäisyys ja väkivalta. Naishahmojakin siinä toki on, ja sarjassa on myös kevyempiäkin hetkiä – ei silkkaa synkkyyttä.
Sarjaa on kehuttu kovasti, ja esimerkiksi Ilta-Sanomissa sen kuvataan kuuluvan rikossarjojen eliittiin. Jos siis haluat katsella osaavaa näyttelijäntyötä ja kaipaat laadukasta ja ajatuksia herättävää rikosten ratkontaa, katso Task.
Nobody Wants This – kutkuttavaa romantiikkaa
Netflix
Jos romantiikka, laatudialogi ja näyttelijöiden välinen kemia saavat sinut innostumaan, katso Nobody Wants This -sarjan toinen kausi – ja ahmi ensimmäinenkin, jos et vielä ole sitä nähnyt. Kyseessä ei ole siirappisen romanttinen sarja, vaan mukana on nokkelaa sanailua ja huumoriakin.
Sarjan pääosissa nähdään Kristen Bell, joka näyttelee Joannea, joka on agnostikko, sekä Adam Brody, joka esittää Noah-nimistä rabbia. On selvää, että tämä pariskunta joutuu käymään syvällisiä keskusteluja ja päätyy haastaviin tilanteisiin.
IT: Welcome to Derry – ei pelokkaille
HBO Max
Legendaarisen kauhukirjailija Stephen Kingin romaaniin perustuva IT: Welcome to Derry -sarja sopii niille, jotka nauttivat koti-illoista ripauksella pelkoa. Karmivan Pennywise-olennon roolissa nähdään ruotsalainen näyttelijä Bill Skarsgård. Episodi-lehdessä ensimmäistä osaa kuvataan näin: “pöhköllä tavalla todella brutaali ja raju”.
Kun sarja julkaistiin syyskuussa, ensimmäistä osaa katsottiin ensimmäisten kolmen päivän aikana huimat 5,7 miljoonaa kertaa Yhdysvalloissa, Episodissa kerrotaan. Sitä suosituimpia ovat olleet vain sarjat House of the Dragon ja The Last of Us.
The Runarounds – ilahduttava bändisarja ripauksella fantasiaa
Prime Video
Tässä kasvukertomuksessa ei vellota murheissa, vaan keskitytään musiikkiin ja bändielämään. Sarjassa kuvataan Charliea, joka päättää jättää yliopisto-opiskelut väliin ja satsata täysillä The Runarounds-bändiinsä. Kiinnostava twisti sarjassa on se, että siinä kuvattu bändi on olemassa oikeastikin.
Kesäiset musiikkikuviot muistuttavat myös siitä, että lopulta talvi väistyy, ja luvassa on aurinkoa ja festivaalikeikkoja. Vanhemmille katsojille on luvassa nostalgiaa, sillä sarjassa kuullaan niin Metallicaa kuin Radioheadiakin.
Hormonit!
Yle Areena
Hormonit!-sarja sai hiljattain jatkoa, ja se on ilahduttanut monia. Jos tapasi selviytyä pimeistä illoista on huumori ja nauraminen, tässä on erinomainen valinta. Sarjassa käsitellään muun muassa aikuisten parisuhteita ja perheitä sekä sivutaan niin murrosikää kuin vaihdevuosiakin. Luvassa on siis tuore ote aiheisiin, joita harvemmin sarjoissa käsitellään – etenkään elämänmakuisella huumorilla. Hormonit! On saanut kehuja myös siitä, että sarjan hahmokaarti on monipuolinen ja kiinnostava.
Hormonit!-sarjan on ohjannut Johanna Vuoksenmaa, joka tunnetaan myös hervottomasta Kumman kaa -komediasta. Katsoja voi siis luottaa siihen, että luvassa on hauskoja hetkiä ja nerokkaita oivalluksia niin naisten kuin miestenkin elämästä.
Parhaat suoratoistopalvelut sarjojen katseluun
Yhtä parasta suoratoistopalvelua on mahdoton valita, sillä laatusarjoja löytyy kaikilta kansainvälisiltä alustoilta aina Netflixistä HBO Maxiin, Prime Videoon, Disney+:aan ja Apple TV:seen.
Ulkomaisten alustojen lisäksi laatusarjoja voi katsella myös Yle Areenasta, MTV Katsomosta ja Nelosen Ruudusta. Areena on ilmainen, Ruutu tarjoaa ilmaista ja maksullista sisältöä samoin kuin Katsomo. Esimerkiksi Areenasta löytyy nostalgisia joulu- ja talvisarjoja sekä -elokuvia, ja saatavilla on myös vaikuttavia luontodokumentteja ja musiikkidokumentteja.
Tuntuuko, että et osaa valita yhtä ainoata palvelua? Kannattaa kokeilla tehdä tilaus esimerkiksi yhdeksi tai kahdeksi kuukaudeksi kerrallaan, ja vaihtaa sitten toiseen palveluun. Näin katsottavana on aina uutta laatusisältöä, etkä päädy katsomaan turhaa sisältöä tai maksamaan tilauksesta, vaikka olisitkin jo katsonut palvelun kiinnostavimmat sarjat.
Kannattaa myös tutkia tarkasti suomalaisten palveluiden sisältö – niistä löytyy ilmaiseksikin paljon kiinnostavia kotimaisia ja ulkomaisiakin uutuussarjoja, klassikkoleffoja ja reality-sarjoja.
Digiturvavinkit sarjojen striimaajille
Sarjojen striimaaminen on pääosin turvallista, mutta kuten kaikessa verkon käyttämisessä, yksityisyydestä ja suojauksesta on syytä huolehtia. Verkkoyhteys kannattaa aina suojata VPN-palvelulla – se salaa verkkoliikenteen ja suojaa käyttäjän IP-osoitteen. Sitä voi käyttää myös puhelimella striimatessa.
VPN-palvelun käyttö on etenkin tärkeää, jos striimatessa käytetään julkista Wi-Fi-yhteyttä, joissa pahaa-aavistamattomia käyttäjiä vaanivat tietoja tai kirjautumistunnuksia tavoittelevat hakkerit. VPN-palveluiden käyttö on helppoa, ja niihin sisältyy monenlaisia turvallisuusominaisuuksia – paras VPN vastaa omiin turvallisuustarpeisiisi ja tarjoaa kätevän sovelluksen, jota voi käyttää useampi käyttäjä samaan aikaan.
Striimaajia ja leffafaneja vaanivat myös tietojenkalastelijat. Jos sähköpostilaatikkoosi tai viestisovellukseesi ilmaantuu viesti, jossa luvataan erittäin kovaa erityistarjousta suosittuun suoratoistopalveluun, viesti kannattaa ohittaa. Älä myöskään napsauta kiinnostavia tarjouksia koskevien viestien linkkejä, sillä ne voivat johtaa huijaussivustolle, jolla pyritään pääsemään käsiksi tietoihisi.
Muista myös huolehtia siitä, että käytät suoratoistopalveluihin vahvoja salasanoja, äläkä käytä samaa salasanaa eri tileillä. Näin muut tilisi pysyvät turvassa silloinkin, jos jollekin tilillesi murtaudutaan. Salasanat on kätevintä ja turvallisinta säilyttää salasanojen hallintaohjelmassa.
Sarjoja, dokumentteja ja elokuvia kannattaa katsoa ainoastaan laillisilta sivustoilta, sillä muilla sivustoilla saattaa olla haittasisältöä. Sisältöä ei kannata myöskään ladata epävirallisilta sivustoilta, sillä saatat ladata sarjan sijaan tai sen lisäksi haittaohjelman.
Nauti huippusisällöstä huoletta
Loppuvuoden sarjavalikoimasta löytyy katsottavaa kaikille – aina komediasta kauhuun. Eri suoratoistopalveluissa on myös runsaasti sisältöä kaikenikäisille katselijoille. Kokeile siis niin ilmaisia kuin maksullisiakin suoratoistopalveluita ja muista varmistaa, että tunnistat suoratoistomaailman huijausyritykset ja osaat suojata laitteesi.