5 parasta tapaa hyvään uneen

29.10.2020

Tiesitkö, sekä unettomuus että huonolaatuinen uni ovat erittäin yleisiä suomalaisten keskuudessa? Unettomuutta on tutkittu aina erityisesti isojen kaupunkien ja globaalien keskusten ongelmana, mutta samat modernin elämän tuomat haasteet kohtaa nykyään asui sitten missä hyvänsä. Tämä korostuu etenkin tarkastellessa naisten unensaantia, sillä naiset tarvitsevat unta miehiä enemmän.

Uni on lääkkeistä parhain. Se palkitsee meitä ja antaa meille voimaa huomiseen. Usein unesta ollaan kuitenkin valmiita tinkimään tilanteissa, joissa joudumme kovan paineen alle. Työprojektit tuodaan kotiin ja niitä työstetään pitkälle yöhön.

Kukaan ei sitä välttämättä meiltä vaadi vaan palkka juoksee, mutta asetamme itsellemme osittain kohtuuttomia tavoitteita, jotka vievät nukkumiseen tarkoitetusta ajasta paitsi määrän, myös laadun. Hetkittäinen unenpuute ei sinänsä ole vaarallista, mutta pidempiaikainen unettomuus vie pahimmillaan työkyvyn ja terveyden. 

Tässä artikkelissa esittelemme viisi tapaa parempaan ja laadukkaampaan uneen – lue ja ota vinkit haltuun!

 

Nauti luonnosta, missä ikinä oletkin

Suomen luonto on hurmaava ja läsnä. Monet meistä sanovat olevansa luonnonlapsia, mutta käytännössä vietämme viikonloput sohvalla rönöttäen ja elokuvia katsoen luonnon ollessa aivan lähellä jopa Suomen suurimmissa kaupungeissa.

Ulkoilun suhde parempaan uneen on kiistaton, sillä reippailu ulkoilmassa samalla piristää että rauhoittaa mieltä. Ja kun mielenrauha löytyy, on myös unesta helpompi saada kiinni. Hetki luonnossa voi olla lyhyt eikä sen tarvitse suunnata Suomen syvimpien metsien siimekseen. Ihaile luontoa lähistöllä. 

Yksi haaste luonnossa liikkumisessa on sääolosuhteet ja vaihtelevat vuodenajat. Ulos on helppo poistua kesäisin, mutta harvemmin pimenevät syysillat innostavat ketään reippailemaan. Syksyssä parasta kuitenkin ovat ulkoilutuokiot, kauniit lehdet ja luonnon upea ruska. Kaikista vuodenajoista löytyy paljon hyvää ja kaunista, ja niistä nauttiminen on pitkälti pukeutumiskysymys. Lähde luonnon helmaan ja nuku paremmin!

 

 

Puhu stressistä ja ahdistuksesta

Stressi ja ahdistuneisuus sekä niistä johtuva unettomuus on luonnollista. Stressaaminen uuden työpaikan aloittamisesta, tärkeän esitelmän pitämisestä tai kilpailussa suoriutumisesta ovat kaikki asioita, jotka ovat pitäneet hereillä jokaista meistä. Pidempikestoinen ajatusten pyörittely ilman niiden rakentavaa purkamista ja käsittelyä voi kuitenkin syöstä kierteeseen, jossa unettomat yöt lietsovat masennukseen. 

Masennus puolestaan on oiva ruokkimaan unettomuutta. Vakavassa tilanteessa on haettava ammattilaisen apua, mutta yhtä merkittävää on läheisille puhuminen. Mikäli masennus on hallitsevana tekijänä, on siihen puuttuminen ensisijaisen tärkeää, sillä se on usein avainasemassa myös unettomuuden korjaamiseen.

Hyvää unta voi hakea hetkellisesti esimerkiksi unilääkkeillä. Kauaskantoisesti se ei kuitenkaan ole ratkaisu, mikäli uniongelmat johtuvat masennuksesta, ahdistuksesta ja itsetuhoisista ajatuksista.

 

Mielekäs työ tasapainottaa ja rauhoittaa mieltä

Merkittävin stressitekijä on usein työ ja työelämään liittyvät asiat. Monissa työpaikoissa työntekijöiltä vaaditaan paljon, ja toisaalta työn aiheuttamaa stressiä on helppo lietsoa itse. Usein haluamme näyttää olevan työpaikan arvoisia etenkin uudessa työpaikassa aloittaessa. Työn mielekkyyden taso voi perustua myös arvoihin ja asenteisiin – työ voi itsessään olla mielekästä, mutta työpaikan arvot eivät kohtaa omien arvojen kanssa. 

Yksi tapa tehdä iso muutos pitkittyneeseen palkallisen stressiin on luottaa omaan osaamiseen tai harrastuksesta opittuihin taitoihin ja lähteä yrittäjäksi. Ennen yrittäjäksi hyppäämistä voi kuitenkin kokeilla siipiään helposti kevytyrittäjänä. Kun puhutaan kevytryrittäjyyden palveluista, FREE! On Suomen paras! Palvelu tarjoaa edulliset hinnat käyttäjille.

Palveluun liittyminen ja laskujen lähettäminen ei maksa sinulle mitään, ja palvelumaksua otetaan erittäin kohtuullisesti. Kevytyrittäjyyden hyödyt ovat monet – se tarjoaa joustavuutta työntekoon sekä mahdollisuuksia kokeilla vaikka useampaa toimialaa, mikäli taitoja on karttunut useilta alueilta. Parhaan kevytyrittäjyyspalvelun löydät täältä.

 

 

Liikunta voi olla myös palauttavaa

Oletko joskus tuntenut itsesi levolliseksi venyttelyn tai kevyen iltalenkin jälkeen? Liikunnan ja unen yhteydestä on oltu tietoisia jo iät ja ajat, mutta viime vuosina liikunnasta on tullut monelle suorite, jossa ihminen ajaa itsensä aina äärirajoille. Halutaan saada tuloksia ja saavuttaa jokin tavoite.

Tällaisessa liikunnassa ei ole mitään väärää. On hyvä kuitenkin pohtia, mihin aikaan vuorokaudesta harrastaa raskasta liikuntaa. Olennaista on, että palauttava liikunta kestäisi noin puolesta tunnista tuntiin, jonka aikana sykkeet pysyvät verrattain matalina.

Palauttavalle liikunnalle on paikkansa, eikä sitä varten tarvitse lähteä välttämättä liikuntakeskukseen. Erilaiset joogat, pilates ja venyttely on usein todettu hyviksi vaihtoehdoiksi ulkoilun lisäksi, sillä liikkeet niissä ovat rauhallisia pyrkien mielen ja kehon yhteyteen. Kokeile vaikkapa hot joogaa! 

 

Meditoinnissa on kyse mielen sisäisen rauhan löytämisestä

Monet pitävät meditointia edelleen humpuukina. Mielen ja kehon yhteys on kuitenkin kiistaton. Viime vuosina tehdyt ensimmäiset tutkimukset meditoinnista ovat todenneet sen todellisen vaikutuksen aivojen toimintaan, parempaan uneen ja stressitason laskemiseen.

Meditointia voi toteuttaa kotoa käsin. Helpointa on kuitenkin lähteä alkeistason tunnille, jossa tietoista ajattelua harjoitellaan ammattilaisen avulla. Varoituksen sanana: tämä metodi hyvään uneen vaatii pidemmän jakson ennen, kun mahdollisia tuloksia voi huomata. Pidä mieli avoimena ja rentouta mielesi tietoisen ajattelun voimin!

 

 

Lue lisää: terveys & hyvinvointi uutisia

Lähde: Pixabay.com
Lähde: Pixabay.com
Lähde: Pixabay.com
Lähde: Pixabay.com