Kevätkääryleet ja makea chilikastike

15.3.2016

Thaimaalainen ruoka on ihanaa. Nämä thaimaalaiset kevätkääryleet saavat thaimaanreissujen muistot heräämään. Itse rulla on hyvinkin tasaisen makuinen, mutta kun sen dippaa tuohon makeaan chilikastikkeeseen niin kääryleen makumaailmat heräävät eloon. Itsehän voinee päättää kuinka tulista tuosta makeasta kastikkeesta tekee. Mä tein aikasta tulista, mutta silti niin että maistaa kaiken. Sehän on musta ihan hölmöä jos tekee ruuasta niin tulista ettei maista mitään. Chileissäkin on omat makunsa kuten viineissä. Maistele ja testaile.

kevatkaaryleet_2

Kevätkääryleet:

1 pkt filotaikinalevyjä

2 rkl seesamiöljyä

1 levy riisinuudelia keitettynä

100-150 g herkkusieniä hienonnettuna

1 kpl salottisipulia hienonnettuna

3 kpl valkosipulin kynttä lastuina

2-3 kpl porkkanaa pieninä kuutioina

1-2 rkl soijaa

½ tl valkopippuria

100 g ituja

Lisäksi:

1 l öljyä paistamiseen

makeaa chilikastiketta, ohje alla

Sulata filotaikina levyt pakkauksen ohjeen mukaan. Kuullota seesamiöljyssä herkkusienet, sipulit ja porkkanat. Mausta soijalla ja valkopippurilla. Lisää mukaan idut sekä keitetty ja vähän pienennetty nuudeli. Sekoita ja anna maustua hetki.

Kuumenna öljy kattilassa kuumaksi. Levitä filotaikinalevyt ja leikkaa ne noin 4 osaan. Säilytä pussissa täyttämisen ja paistamisen ajan, jottei nämä kuivu. Ota levy ja laita täytettä noin 1 vajaa ruokalusikka. Nosta reunat keskelle ja rullaa. Sivele päätyyn hieman vettä, jotta rulla pysyy kiinni. Nosta heti kiehumaan öljyyn. Öljy on sopivan kuumeista kun kääryle porisee. Kun kääryle on kullan ruskea niin nosta talouspaperin päälle kuivumaan. Tee näin niin kauan kunnes täytettä riittää.

Tarjoile makean chilikastikkeen kanssa. Jos et pääse heti tarjoilemaan niin laita sivuun odottamaan. Saat rapean kuoren takaisin kun laitat pannulle seesamiöljyä ja paista kääryleitä kevyesti siinä.

chilietikkakoho_2

Makeaa chilikastiketta:

12 rkl riisiviinietikkaa

8 rkl sokeria

½-1 tl suolaa

6 kpl pieniä chilejä hienonnettuna

Kuumenna viinietikka ja lisää sokeri. Sekoita niin kauan kunnes sokeri on sulanut ja neste on kirkasta. Lisää suola sekä chilit. Kaada seos tarjoilukulhoon ja anna jäähtyä ennen tarjoilua.

Kirjoittaja:

Moro! Olen hyvinkääläinen kotikokki, tykkään kiertää maailmaa ja jos ei aina matkalaukun kanssa niin ainakin ruokien muodossa. Rakastan yrttejä, chiliä ja valkosipulia, ohjeistahan sen sitten näkeekin. Leipojana olen jauhosormiosastoa, mutta leipoilen kuitenkin vaikka lopputulos voi olla välillä vähän vinkurallaan, maku ratkaisee.