-82 syntynyt AD / konseptisuunnittelija Joensuusta. Nykyinen majapaikka Helsingissä. Kohokohdassa häärään ulkoasun, konseptoinnin sekä sisällöntuotannon parissa. Kaikenlaista on tullut tehtyä äänisuunnittelusta videotuotantoihin ja digistä printtiin. Ruonlaitto ja rumpujen soitto taitavat tällä hetkellä olla ne lähinnä sydäntä sijaitsevat harrastukset. Päivän kohokohta: aamukahvit.
Tällainen treeni sopisi kyllä itsellekin - sen verran hauskalta puuhalta vaikuttaa ja treeniäkin saa varmasti samalla yllinkyllin. Nämä kaksi maremma-rotuista veljestä nimeltään Lochie ja Archie rakastavat leikkiä ja hypiskellä heinäpaalujen päällä aamusella. Katso koirien treenit huikean auringonnousun aikaan videolta!
Jenkkakahvat - tai englanniksi “Muffin Top” on sitä ylimääräistä tavaraa, joka roikkuu farkkujen yläpuolella. Tällaisen ylimääräisen lastin kantaminen voi monesta tuntua kiusalliselta eikä kaikilla meistä ole aikaa tai energiaa juosta ennen tai jälkeen töiden salille. Tässä siis oiva harjoitus, jota on kyllä suositeltava kaikille teille, joita asioiden tämän hetkinen tila saattaa askarruttaa. Katso tehokas treeniohje videolta!
Jos ruokalistalla sattuu olemaan banaanileipää, kakkua tai muuta vastaavaa herkkua, joka näitä hedelmiä vaatii, niin tässä oleellinen vinkki, joka kannattaa ottaa haltuun. Sellainen huomio tähän väliin, että vaikka monet banaaneista keskustellessa puhuvatkin hedelmistä, niin teknisesti kyseessähän on marja. Katso hieno vinkki videolta!
Nyt on tarjolla käytännöllisiä vinkkejä pienen olohuoneen haltijoille. Tylsät seinät saavat väriä ja tekstuuria ilman maalia, tapettia tai reikien tekemistä. Olohuoneen pöytäkin rakennetaan tee-se-itse-meiningillä. Katso näppärät vinkit videolta!