-82 syntynyt AD / konseptisuunnittelija Joensuusta. Nykyinen majapaikka Helsingissä. Kohokohdassa häärään ulkoasun, konseptoinnin sekä sisällöntuotannon parissa. Kaikenlaista on tullut tehtyä äänisuunnittelusta videotuotantoihin ja digistä printtiin. Ruonlaitto ja rumpujen soitto taitavat tällä hetkellä olla ne lähinnä sydäntä sijaitsevat harrastukset. Päivän kohokohta: aamukahvit.
Joku sitten meni ja keksi ilmapallot uudestaan! Näiden ilmassa uivien kalojen liikehdintä on nimittäin ällistyttävän aidon näköistä. Ihmisten ilmeetkin videolla kertovat sen, että harvemmin ilmapallot aiheuttavat tällaista ihmetystä. Ihmettele upeita ilmapalloja videolta!
Ensimmäisenä tulee mieleen munavoin tekeminen. Ärsyttävin vaihe koko hommassa on nimittäin sen odottaminen, että voi kerkeää pehmetä. Tämän kätevän niksin avulla voi pehmeneekin kätevästi samalla, kun munat kiehuvat. Niksiä voi luonnollisesti soveltaa missä tahansa ruoanlaitossa, mutta varsinkin munavoin tekeminen helpottuu hiukan tämän kikan avulla. Katso kätevä vinkki videolta!
Nyt on pikku kaveri nimittäin innoissaan! Monille tulee varmaan tuosta ylös juoksemisesta omakin lapsuus mieleen. Heti kun jalat osui tasaiselle maalle, niin juoksujalkaa vaan välittömästi takaisin ylös ja liukumalla alas. Repeat! Katso videolta, kuinka joku voi innostua niin paljon liukumäestä!
Siinäpä varsin mainio idea, jonka voi näppärästi toteuttaa vaikka kiireen yllättäessä. Jos sake, sienet ja lohi saavat veden kielelle, niin tämä resepti kannattaa laittaa muistiin. Ei paljon enää helpompaa voi olla - hiukan pilkkomista, mikroon ja *ping*. Katso ainekset alta ja ohje videolta!
Inkivääri ei ensinnäkään ole halpaa, joten jo sen vuoksi nämä vinkit kannattaa katsoa. Jamie Oliver esittelee pari käytännöllistä ideaa kaikille inkiväärin ystäville. Näiden avulla, ei inkivääriä mene hukkaan ja lapsetkin voi pyytää avuksi keittiöön, koska homma hoituu myös ihan lusikan avulla. Katso vinkit videolta!
Nyt on nimittäin 11 sekuntiin pakattu sen verran riemukasta meininkiä, että tämä on pakko jakaa eteenpäin kaikkien iloksi. Tämä pikku varas sai napattua äitinsä puhelimen ja ryntäsi pakoon. Ihan ei vielä ole koordinaatio kohdallaan, mutta meininki on hyvä. Ja perässä seuraa äiti, joka ei pysty olemaan nauramatta. Katso hauska pakomatka videolta!