-82 syntynyt AD / konseptisuunnittelija Joensuusta. Nykyinen majapaikka Helsingissä. Kohokohdassa häärään ulkoasun, konseptoinnin sekä sisällöntuotannon parissa. Kaikenlaista on tullut tehtyä äänisuunnittelusta videotuotantoihin ja digistä printtiin. Ruonlaitto ja rumpujen soitto taitavat tällä hetkellä olla ne lähinnä sydäntä sijaitsevat harrastukset. Päivän kohokohta: aamukahvit.
Painavat laatikot ja niistä johtuvat selkäkivut ovat varmasti tuttuja monille meistä. Kukaan meistä ei varmaankaan intoa hinkuen lähde muuttoa suorittamaan - oli sitten kyseessä oma tai kaverin osoitteenvaihdos. Tässä erittäin tärkeä vinkki, joka jo itsessään voi auttaa ja jonka avulla voit välttyä ikäviltä säryiltä ja kivuilta. Katso hyödyllinen muuttovinkki videolta!
3 GoProta, iPhone, ase, aurinkolasit ja veitsiä. Siinä osa Jake Koehlerin tämänkertaisesta saaliista. Aarteiden metsästämisen lisäksi Jake auttaa myös eläimiä, pitämällä aina saksia mukana ja vapauttamalla ihmisten jätteisiin jumiin juuttuneet kalat ja kilpikonnat. Katso Jaken vedenalaiset seikkailut videolta!
Pekoni-voi saattaa ensi alkuun kuulostaa, hiukan raskaalta leivän päälliseltä, mutta tätä ihanaa levitettä voi tosiaan käyttää muuhunkin tarkoitukseen, kuin leivän päälle. Miltä kuulostaisi esimerkiksi lehtipihvi, jonka päälle perinteisen yrttivoin sijaan voidellaankin tätä astetta tuhdimpaa levitettä? Helppoa, nopeaa ja herkullista. Katso ainekset alta ja ohje videolta!
Jos raavit päätäsi ja mietit, että mitä tänään syötäisiin, niin tässä mainio ruoka, joka on helppo valmistaa ja on myös melko terveellinen vaihtoehto. Voit käyttää itse valmistettua tomaattikastiketta tai jos laiskuus yllättää, niin kaupan valmiitkin ajavat asian vallan mainiosti. Joskus helppous on valttia. Katso ainekset alta ja ohje videolta!
Tuleva vuorikiipeilijä selvästi kyseessä. Ensin pieni lapsi demonstroi, kuinka hauskaa omalla kiipeilyseinällä on leikkiä. Samalla motoriikkakin kehittyy ja kiipeileminenhän on tunnetusti monien lapsien lempipuuhaa. Demonstraation jälkeen isä vielä näyttää, kuinka rakennat itse kiipeilyseinän kotiisi. Katso hauska tee-se-itse-ohje videolta!
Mitä ruokaa tulee, niin Italia on yksi niistä maista, joka on antanut meille suunnattomasti herkkuja. Yksi klassisista jälkiruoista on tiramisu. Kenelläpä ei kahvin, suklaan ja kerman yhdistelmä maistuisi? Tiramisun mausta pystyy kuitenkin nauttimaan muutenkin, kuin perinteisillä tavoilla. Tässä yksi mainio idea, jonka avulla voit asetella tiramisua jopa aamupalapöytään. Katso ainekset alta ja ohje videolta!