-82 syntynyt AD / konseptisuunnittelija Joensuusta. Nykyinen majapaikka Helsingissä. Kohokohdassa häärään ulkoasun, konseptoinnin sekä sisällöntuotannon parissa. Kaikenlaista on tullut tehtyä äänisuunnittelusta videotuotantoihin ja digistä printtiin. Ruonlaitto ja rumpujen soitto taitavat tällä hetkellä olla ne lähinnä sydäntä sijaitsevat harrastukset. Päivän kohokohta: aamukahvit.
Tämä kastike on todella herkullinen ja sopii upeasti monien erilaisten ruokien kaveriksi. Raaka-aineistakin huomaa, että kyseessä on perinteistä pasta-annosta terveellisempää settiä. Katso ainekset alta ja ohje videolta!
Tämä orava on saanut eteensä varsinaisen herkkuaterian - palasen pizzaa. Jos mietit omalle kohdalle itsesi kokoisen pizzapalan, niin kyseessähän ei olekaan enää mikään pieni välipala, vaan viikon safkat samassa paketissa. Katso kurren herkkuhetki videolta
Ei tainnut arvata tämä koira mitä päivä tuo tullessaan, kun se päätti lähteä jaloittelemaan tutuille teille. Käynnissä olivatkin rallikisat ja kohtaaminen täydessä vauhdissa olevan ralliauton kanssa on enemmän kuin jännittävää katseltavaa. Katso huima “ohitus” videolta!
Monien pihalla, parvekkeella tai puutarhassa kasvaa varmasti tänä kesänä lehtikaalia. Moni meistä on kuullut lehtikaalisipseistä (jotka siis ovat erittäin herkullista sekä terveellistä naposteltavaa), mutta jos et ole jo kokeillut niitä valmistaa, niin tässä on mainio ohje, jonka avulla varmistat, että sipseissä on makua ja että ne ovat mukavan rapeita. Katso ainekset alta ja ohje videolta!
Pysytään kuitenkin suolaisten ruokien maailmassa. Nerokas idea, jonka avulla saat kätevästi pizzankin valmiiksi annospaloiksi. Katso videolta, kuinka valmistat pizzapuusteja!