-82 syntynyt AD / konseptisuunnittelija Joensuusta. Nykyinen majapaikka Helsingissä. Kohokohdassa häärään ulkoasun, konseptoinnin sekä sisällöntuotannon parissa. Kaikenlaista on tullut tehtyä äänisuunnittelusta videotuotantoihin ja digistä printtiin. Ruonlaitto ja rumpujen soitto taitavat tällä hetkellä olla ne lähinnä sydäntä sijaitsevat harrastukset. Päivän kohokohta: aamukahvit.
Kun kotona alkaa pizzan valmistus, niin yksi oleellinen ainesosa kannetaan monesti valmiina kaupasta. Kyseessä on tietenkin itse kastike, joka useimmiten valmistetaan tomaateista. Oman kastikkeen tekeminen ei kuitenkaan ole sen hankalampaa, kuin vaikkapa itse pohjan tekeminen. Katso ainekset alta ja ohje videolta!
Nyt yhdistyvät makeus ja suolaisuus tavalla, joka kannattaa kokea ihan itse! Grilli käy kuumana tälläkin hetkellä monen suomalaisen pihalla ja perinteisten reseptien kylkeen on mukavaa saada hiukan vaihtelua ja uusien yhdistelmien kokeileminen kannattaa aina. Katso tämän herkkuyhdistelmän ainekset alta ja ohje videolta!
Kesäkurpitsaa (eli zucchinia), chiliä ja savustettua lohta samasssa paketissa. Tämä todella herkullinen makuyhdistelmä kannattaa kokea itse. Onhan niiden makkaroiden ja pihvien välissä muutenkin hyvä välillä vetää jotain hiukan kevyempää. Katso ainekset alta ja ohje videolta!
Kaikille meistä tulee mustapäitä – joillekin asia on vakavampi, kuin toisille ja toisille niitä tulee myös enemmän, kuin toisille. Sinänsä ne ovat täysin vaarattomia, mutta jos ne häiritsevät, niin tässä mahtava idea, jonka avulla pääset niistä eroon helposti ja mikä hienointa, niin kaikilta löytyy tämä raaka-aine todennäköisesti kotoa. Katso tarkempi ohje videolta!