-82 syntynyt AD / konseptisuunnittelija Joensuusta. Nykyinen majapaikka Helsingissä. Kohokohdassa häärään ulkoasun, konseptoinnin sekä sisällöntuotannon parissa. Kaikenlaista on tullut tehtyä äänisuunnittelusta videotuotantoihin ja digistä printtiin. Ruonlaitto ja rumpujen soitto taitavat tällä hetkellä olla ne lähinnä sydäntä sijaitsevat harrastukset. Päivän kohokohta: aamukahvit.
Kesäkurpitsa kuuluu monen grillaajan vakioaineksiin, varsinkin kun grillivartaita ruvetaan täyttämään. Kesäkurpitsa toimii mainiosti myös alustana muille aineksille ja täytettyinä ne ovatkin todella herkullisia. Katso ainekset alta ja ohje videolta!
Yllättävän harvoin törmää tähän yhdistelmään, varsinkaan tässä muodossa. Peruna ja possunliha tunnetusti toimii yhdessä mainiosti, mutta nyt viedään homma täysin uudelle tasolle. Mukana on myös juustoa täydentämässä makuelämystä. Katso ainekset alta ja ohje videolta!
Suolaisen ja makean yhdistelmä voi olla parhaimmillaan suorastaan taivaallinen makunautinto. Nyt on luvassa resepti, joka lupaa juurikin tätä. Kaiken lisäksi kyseessä on erittäin helppo ohje. Katso ainekset alta ja ohje videolta!
Hampurilaisia täyttäessä, usein ongelmaksi muodostuu painovoima ja itse hampurilaisen korkeus, joka voi tehdä syömisestä suhteellisen hankalaa. Tämä niksi helpottaa tässäkin asiassa, koska kananmuna saadaan kätevästi piilotettua itse pihvin mukaan. Katso tarkempi ohje videolta!
Pientä purtavaa on mukava pitää kaapissa vieraita tai omaa, rauhallista teehetkeä varten. Tässä superhelppo resepti, jonka lopputulos varmasti miellyttää. Katso ainekset alta ja ohje videolta!