-82 syntynyt AD / konseptisuunnittelija Joensuusta. Nykyinen majapaikka Helsingissä. Kohokohdassa häärään ulkoasun, konseptoinnin sekä sisällöntuotannon parissa. Kaikenlaista on tullut tehtyä äänisuunnittelusta videotuotantoihin ja digistä printtiin. Ruonlaitto ja rumpujen soitto taitavat tällä hetkellä olla ne lähinnä sydäntä sijaitsevat harrastukset. Päivän kohokohta: aamukahvit.
Virkavalta nähdään usein festareiden aikana totisena valvomassa järjestystä. Tämä lontoolaispoliisi kuitenkin räjäytti potin esittelemällä tanssiliikkeitään keskellä katua. Välikohtauksesta kuvattiin video, joka on noussut maailmanlaajuiseksi hitiksi.
Värisokeus saattaa olla esteenä tiettyjen ammattien harjoittamiseen, ja erikoistehostemaskeerauksen voisi kuvitella olevan yksi niistä. 23-vuotias Toby Michael ei kuitenkaan anna tämän seistä unelmiensa tiellä.
Pieni poika astelee flyygelin ääreen keskellä ostoskeskusta ja alkaa soittaa tunnettua kappaletta. Pian ostoskeskuksessa asioineet ihmiset alkavat hämmästellä pojan soittoa. Se, mitä seuraavaksi tapahtuu, saa kuitenkin ihmisten leuat putoamaan.