Tutkimus: Naiset katsoivat enemmän aikuisviihdettä vuonna 2017

31.1.2018

Suositut aikuisviihdesivustot julkaisi vastikään vuosiraporttinsa viime vuodelta. Tulokset olivat pitkälti odotettuja, mutta molempia raportteja yhdisti asia, joka monelle saattaa tulla yllätyksenä: naiset katsovat nykyään enemmän aikuisviihdettä.

 

Lue myös: Naisten 10 suosituinta intiimiä fantasiaa

 

K-18 sivustojen yleisin hakusana voi yllättää

Aloitetaan Pornhubista. Heidän mukaansa sivustolla tehtiin 24.7 miljardia hakua viime vuonna. Entä yleisin hakusana? Se oli ”Porn for women”, jonka haut lisääntyivät 359 prosenttia vuodesta 2016. Kaikkien sivustojen osalta yhteensä hakusanan suosio kasvoi jopa 1400 prosenttia.

Seuraavaksi xHamsterin raporttiin. Viime vuonna sen naiskäyttäjien määrä kasvoi 2.4 prosenttia maailmanlaajuisesti. Maakohtaisesti suurin kasvu oli Etelä-Afrikassa, jossa kasvu oli 23 prosenttia. Kiinassa naiskäyttäjien määrä sen sijaan laski 28 prosenttia.

Kaiken kaikkiaan naisia on xHamsterin käyttäjistä 26 prosenttia. Yhdysvalloissa naiset käyttävät eniten hakusanaa “Daddy”, kun taas kansainvälisesti suosituin hakusana naisten osalta on ”Mom”.

 

18 prosenttia naisista katsoo aikuisviihdettä päivittäin

xHamster ilmoittaa, että naisten osuus pornosivuilla on kasvanut tasaisesti viime vuosina. YouPornin tutkimuksessa viime huhtikuulta todettiin, että 60 prosenttia pornoa katsovista naisista katsoo aikuisviihdettä vähintään muutaman kerran kuussa ja 18 prosenttia naisista jkatsoo pornoa päivittäin.

Ei ole siis syytä epäillä, etteikö naisetkin pitäisi seksistä.

Lue lisää: lifestyle & vapaa-aika uutisia

Lähde: Mashable.com
Lähde: Artikkelikuva: Unsplash / Nicholas Green