On yleisesti todistettu fakta, että naiset ovat monimutkaisia ja hämmentäviä otuksia, jotka loputtoman puhumisen lisäksi käyttävät paljon sanattomia eleitä osoittaakseen syvimmät ajatuksensa. Onkin sinusta kiinni, kykenetkö avaamaan mysteerin puolisosi katseen, huokauksen tai mörähdyksen takana.
Kun sanattomat eleet jatkuvat myös makuuhuoneessa, etkä välttämättä osaa tulkita niitä, voi tuntua siltä, että hän hieroo itseään sinua vasten osoittaakseen himonsa tai päinvastoin etäännyttääkseen itsensä sinusta. Seuraavaksi pyrimme kuitenkin auttamaan sinua purkamaan paremman puoliskosi koodin, jotta tiedät, mitä tehdä seuraavalla kerralla, kun hän huokailee epäilyttävästi.
Jos onnistut purkamaan koodin, voi seuraukset olla todella miellyttävät teidän molempien kannalta:
Kädet ja niiden asento
Jos hän ei pitele sinusta kiinni ja pitää käsiään lähellä vartaloaan, voi olla kyse jostain, mistä kannattaa huolestua. Joissain asennoissa naisen tarvitsee tukea tasapainoaan käsillä, mutta useimmiten, jos hän pitää käsiään tietoisesti lähellä itseään, hän ei ole välttämättä valmis kaikkeen. Hänellä ei tulisi olla syytä vetäytyä kuoreen. Jos kädet ovat kuitenkin sinun tai hänen pään yläpuolella, rinnallasi tai levittäytyneinä sängylle, on se merkki siitä, että hänen on mukava olla eikä perääntymiselle ole syytä.
Lue myös: Tämä on suosituin seksiasento niin naisten kuin miesten mielestä
Raskas hengitys
Tätä osa-aluetta on käytännössä mahdotonta feikata. Kun keho jännittyy ja syttyy, hengityksestä tulee tiheämpää ja nopeampaa. Spontaanit huokaukset syntyvät, kun ilma kulkeutuu nopeasti hänen äänihuuliensa läpi. Syke nousee elimistön valmistautuessa orgasmiin, minkä takia hänen sisäiset elimensä vaativat lisää happea. Kiihtyvä syke ja hengitys ovat merkkejä siitä, että olet oikealla tiellä. Kuitenkin, jos hän palautuu välittömästi ison orgasmin jälkeen normaalitilaan, olet vain todistanut taidokasta esitystä.
Lue myös: 19 merkkiä, joista tiedät hänen haluavan sinua
Vääntelehtiminen
Kun kroppa vastaa toisen kropan kutsuun intohimoisesti, se hakee läheisyyttä. Jos hän hieroo tai puskee itseään sinua vasten, yrittäen pitää sinusta kiinni tai halata, on hänen kehonkielensä niin kutsuvaa kuin vain mahdollista. Varpaiden kääntyminen on toinen hyvä merkki, mutta yritä havaita se huomaamattomasti. Jos ele on alitajuntainen, on se todennäköisesti aito. Jos hän kuitenkin vain makaa paikallaan odottaen sinun tekevän kaiken raskaan työn, ei hän todennäköisesti ole kovinkaan kiihottunut. Sinun täytyy ryhmittyä uudestaan ja aloittaa alusta. Kokeile asentojen vaihtamista tai keskity hänen erogeenisiin alueisiinsa saadaksesi hänen huomionsa.
Lue myös: 5 ovelaa tapaa selvittää misät miehesi todella fantasioi
Lantionliikkeet
Eräs huonosti tunnettu salaisuus seksistä on se, että se on uskomattoman synkronoitua. Ihmiskehot ovat luotuja liikkumaan yhteisymmärryksessä kliimaksiin asti. Joten jos huomaat hänen vastaavan oikeassa rytmissä liikkeisiisi, olet osunut oikeaan ja olette matkalla maaliviivalle. Joskus rytmin löytäminen vie hieman aikaa, mutta jos huomaat sen olevan vaikeaa eikä hän vastaa liikkeisiisi, voi hän haluta jotain muuta, esimerkiksi toisen asennon. Odota, että hän vastaa samalla intensiteetillä.
Lue myös: Paljastus – paremman seksielämän salat
Syvyyksissä
Päästyäsi oikeaan vaiheeseen ja lähestyessäsi loppukliimaksia, tulisi sinun tuntea hänen vahvat sisäiset lihaksensa toimivan vasten omiasi. Jos havaitset kouristuksia ja hieman puristuksia, ovat ne merkkejä hyvästä suorittamisesta. Älä kuitenkaan ota sitä vertailukohdaksi muihin naisiin, sillä kaikki naiset eivät kykene kontrolloimaan lantiolihaksiaan samalla tavalla. Tietty määrä supistuksia ja lihaksen rentoutumisia, joita saatat tuntea, voivat olla hänen omaa nautintoaan varten, mutta kiinnitä tarkkaan huomiota hänen kokonaiskiihottumiseensa.
Se, mikä toimii toisille naisille, ei välttämättä toimi koskaan toisille. Mutta idea on keskittyä naisen kehon antamaan palautteeseen. Jos koet, ettette ole samassa rytmissä, pidä tauko ja kokeile jotain uutta. Vältä rutiineihin jämähtämistä tai ennustettavuutta. Kokeile uusia asioita, kiusoittelemista ja härnäystä ja pyri havaitsemaan feikkihuokaukset tai pakotetut tunteet.