Näin tiedät, ovatko luomesi normaaleja

Näin tiedät, ovatko luomesi normaaleja

14.4.2018

JAA TÄMÄ ARTIKKELI:

Ihmiset ovat yrittäneet tulkita luomia jo tuhansia vuosia. Jo muinaisessa Kiinassa ja Kreikassa ennustajat ennustivat ihmisten kohtaloita näiden syntymämerkkien perusteella.

1600-luvulla englantilaiset ja ranskalaiset tekivät itselleen tekoluomia nahasta kauneussyistä. Etelä-Amerikassa noidanmetsästäjät sen sijaan pitivät luomia merkkinä pahuudesta.

Luomet ovat kuitenkin kaikkea muuta kuin poikkeuksellisia. Lähes jokaisella aikuisella on luomia. Ne ovat yleisempiä valkoihoisilla, mutta luomia löytyy jokaisesta kulttuurista. Kun synnymme, luomet ovat mikroskooppisen pieniä. Ne kasvavat lapsuuden aikana, ja samalla alamme myös muodostaa niistä mielipiteitämme.

 

Luomia ei tule hävetä

Luomien ihastelijoiden mukaan ne ovat kauneusmerkkejä. Jotkut sen sijaan pyrkivät peittelemään tai poistamaan niitä hinnalla millä hyvänsä.

Viime aikoina luomet ovat kuitenkin päässeet enemmän ja enemmän hyväksyttyyn asemaan. Monilla julkkiksilla on luomia, mikä edesauttaa asiaa.

Luomet tekevät ihmisestä uniikin; kaikilla on niitä, mutta eri paikoissa. Niitä ei missään nimessä tule hävetä.

 

Identiteettikriisi

Mistä tiedät, onko ihossasi oleva ruskea läikkä luomi? Luomet voivat olla tasaisia, koholla, ihonvärisiä, ruskeita tai mustia. Mikroskooppisella tasolla ne ovat tiivistä melanosyyttikudosta. Melanosyytit ovat ihon pigmenttiä luovia soluja.

Myös pisamat koostuvat melanosyyteistä, mutta pisamat tulevat ja lähtevät auringon valolle altistuessaan. Luomet sen sijaan kasvavat syvemmälle ihoon eivätkä lähde pois.

Sitten on vielä rasvaluomia, jotka usein sekoitetaan normaaleihin luomiin. Ne ovat iän myötä tulevia hyvänlaatuisia pieniä kasvaimia, jotka usein poistetaan kosmeettisista syistä. Rasvaluomien lisäksi kannattaa tarkistuttaa muutkin luomet melanooman varalta.

 

Hoida luomia varovasti

Useimmilla ihmisillä on vähintään muutama normaali luomi (tasaisen värisiä, pyöreitä tai soikeita ja pieniä.) Pelkkä luomien olemassaolo ei tarkoita, että omaat syöpäriskin. Mutta jos sinulla on ihossasi enemmän kuin viisi epätavallista tai omituista luomea, riskisi sairastua melanoomaan moninkertaistuu.

Huolimatta tilanteestasi hyökkäys on paras puolustus. Käytä siis vahvaa aurinkorasvaa auringon porottaessa.

 

Värinmuutokset

Terveet luomet eivät vaihda väriään yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Raskauden aikana elimistön estrogeenitasot ovat niin korkealla, että luomet voivat muuttua tummemmiksi. Tämä johtuu siitä, että estrogeeni lisää melaniinin tuotantoa. Raskauden loputtua luomet palaavat takaisin vanhaan väriinsä. Joidenkin tutkimusten mukaan ehkäisypillereissä käytettävällä estrogeenillä on myös samankaltainen luomia tummentava vaikutus.

 

Tarkkaile näitä

Jokaisen ihmisen tulisi tarkistuttaa ihonsa vuosittain. Lisäksi kannattaa seurailla itse omia luomia joka kuukausi. Tarkkaile erityisesti näitä piirteitä:

  • Asymmetria: Terveet luomet ovat symmetrisiä. Onko joku luomesi Islannin muotoinen? Mene tarkistuttamaan se välittömästi.
  • Luomen reunat: Luomen reunojen tulee olla tasaiset, eivät rosoiset tai epäselvät.
  • Väri: Useimmat luomet ovat tasaisen ruskeita. Jos huomaat luomessasi mustan täplän tai useita sävyjä, mene tarkistuttamaan se.
  • Ympärysmitta: Jokainen yli 6 mm (noin lyijykynän ympärysmitta) ympärysmitan omaava luomi tulisi tarkistuttaa.
  • Kohouma: Tasaisten luomien pitäisi pysyä tasaisina. Jos luomesi kohoavat, mene lääkärille.

 

Lue myös: 5 raaka-ainetta, joilla on yllättäviä terveysvaikutuksia

Lue lisää: terveys & hyvinvointi uutisia

Lähde: Womenshealthmag.com
Lähde: Unsplash.com / rawpixel

JAA TÄMÄ ARTIKKELI:


Osallistu keskusteluun