5 asiaa, jotka nostavat riskiä sairastua autoimmuunisairauksiin

8.5.2017

Normaalisti immuunisysteemisi kamppailee hyvin infektioita ja basilleja vastaan. Joskus se saattaa kuitenkin hairahtua ja iskeä “hyviä tyyppejä”, eli terveellisiä soluja vastaan. Kun elimistön puolustusjärjestelmä alkaa tuhota terveitä soluja, on kyse autoimmuunihäiriöstä.

Taudin toteaminen voi olla hankalaa. Amerikkalainen autoimmuunitautiyhdistys AARDA tutki asiaa, ja havaitsi, että tyypillisesti potilaat näkevät 5 eri lääkäriä 5 vuoden aikana ennen kuin tauti lopulta todetaan.

On kuitenkin joitakin asioita, joiden avulla sairauden voi havaita nopeammin ja sen myötä saada nopeampaa hoitoa:

 

Suvussasi on todettu autoimmuunihäiriöitä

Jotkut taudit, kuten lupus ja MS-tauti, ovat usein periytyviä. Sama pätee autoimmuunitautiin; jos jollakin läheisellä sukulaisellasi on todettu autoimmuunisairaus, on todennäköisempää, että se todetaan myös sinulla joku päivä. Joten jos äidilläsi on esimerkiksi Gravesin tauti, sinä et välttämättä saa Gravesia, mutta se voi nostaa todennäköisyyttä sille, että sairastut nivelreumaan.

 

Puolisollasi on keliakia

Ette ole (toivottavasti) sukua toisillenne, mutta puolisosi keliakia voi kuitenkin nostaa riskiäsi saada Crohnin taudin, nivelreuman tai lupuksen kaltainen autoimmuunisairaus, kertoo vuonna 2015 teetetty tutkimus.

”Vaikka puolisot eivät jakaisikaan samoja geenejä, he kuitenkin altistuvat monille samoille ympäristöllisille tekijöille ja infektioille,” jotka ovat avaintekijöitä autoimmuunitaudin kehittymisessä, kertoo Noel Rose, lääketieteen tohtori ja AARDA:n tieteellinen neuvonantaja.

Lue myös: 6 hälyttävää merkkiä miksi silmäsi käyttäytyvät oudosti

 

Olet nainen

Naiset sairastuvat autoimmuunitauteihin yleisesti ottaen kolme kertaa useammin kuin miehet. Erityisesti tietyt sairaudet painottuvat naisiin. Esimerkiksi lupusta esiintyy yhdeksän kertaa enemmän ja nivelreumaa kaksi kertaa enemmän naisilla kuin miehillä. Epäsuhta voi johtua hormoneista, sillä useimmiten oireet alkavat naisilla raskauden aikana.

Lue myös: 8 varoitusmerkkiä 2-tyypin diabeteksestä

 

Omaat tietyn etnisen taustan

Afroamerikkalaiset, latinalaisamerikkalaiset, aasialaiset ja intiaanit sairastuvat lupukseen kolme kertaa todennäköisemmin kuin valkoihoiset kaukasialaiset. Heidän oireensa myös alkavat tyypillisesti nuoremmalla iällä.

Lue myös: 7 ruokaan liittyvää valhetta, jotka tekevät ihmisistä lihavia ja sairaita

 

Sinulla on valmiiksi joku autoimmuunisairaus

Vaikka se ei tunnukaan reilulta, autoimmuunitauti nostaa todennäköisyyttä sairastua myös muihin autoimmuunitauteihin. 25% ihmisistä, jotka kärsivät valmiiksi yhdestä autoimmuunitaudista, tulevat lopulta sairastumaan useampaan autoimmuunitautiin.

Esimerkiksi psoriasis nostaa todennäköisyyttä sairastua nivelreumaan, lupukseen, alopekiaan ja/tai sklerodermaan. Jos käy niin epäonnisesti, että sairastuu vähintään kolmeen autoimmuunihäiriöön, on kyse useamman autoimmuunihäiriön syndroomasta (Multiple autoimmune syndrome, MAS).

Lue lisää: terveys & hyvinvointi uutisia

Lähde: Prevention.com
Lähde: Artikkelikuva / Pixabay