5 vinkkiä kasvisten grillaamiseen

11.7.2018

Vegegrillaus on helppoa, kun tietää muutaman niksin!

1. Leikkaa siivuiksi, älä paloiksi

Nopean ja tasaisen grillaustuloksen aikaansaamiseksi kannattaa leikata vihannekset niin, että mahdollisimman suuri osa kasviksen pinta-alasta osuu grilliin. Esimerkiksi sipulit ja kesäkurpitsa kannattaa leikata ohuehkoiksi siivuiksi ennemmin kuin paksuiksi paloiksi.

2. Grillaa pehmeät pehmeiden ja kovat kovien kanssa

Etenkin jos olet tekemässä kebakkoja, kannattaa huomioida eri kasvisten kypsymisnopeudet. Laita pehmeät kasvikset keskenään samoihin vartaisiin (esim. tomaatit ja sienet) ja kovat kasvikset eri vartaisiin (esim. sipulit ja paprikat)

3. Esipaista kovimmat vihannekset

Esimerkiksi perunoita tai porkkanoita voi kannattaa esipaistaa kymmenisen minuuttia uunissa tai pannulla ennen grilliin heittämistä. Näin varmistat, että ne ovat pehmeän herkullisia myös sisältä. Liian pitkä kypsytysaika grillissä voi muussa tapauksessa kuivattaa tällaiset vihannekset.

4. Käytä aina öljyä

Oliivi- tai rypsiöljy on vegegrillaajan paras ystävä. Se ehkäisee vihanneksia tarttumasta grilliin ja saa myös mausteet pysymään vihannesten pinnassa paremmin. Öljy myös kosteuttaa ja tuo makua.

5. Tarkkaile

Vihannesten kanssa saa olla aina tarkempana kuin lihan, koska vihannekset kärähtävät nopeasti. Grillaa vihanneksia pääsääntöisesti epäsuorassa lämmössä (ei liekeissä) ja kääntele niitä usein.

Kasvisherkkuja

Lähde: Kitchn
Kuva: Unsplash / Chris Lawton