25 Seksuaalista kokemusta, jotka jokainen nainen on kokenut ennen 25 ikävuotta

11.4.2018

Seksuaaliset mieltymykset ovat täysin henkilökohtaisia. Toisille ällöttävät asiat ovat toisille ihania, kun taas osa seksikokemuksista on vain valjua rutiinia.

Olivat seksikokemuksesi tähän mennessä sitten kuinka omituisia tai mahtavia, on joku muukin varmasti päässyt kokemaan samaa. Tässä lista 25 unohtumattomasta hetkestä, jotka ovat hyvin mahdollisesti tullut sinunkin eteesi jossain vaiheessa.

 

  1. Se yksi mies, joka oikeasti uskoi väkivaltaisen sormettamisen niin, että sormet koskevat munasarjoja, tuottavan orgasmin.
  2. Seksin harrastaminen kylvyssä. Kuulostaa elokuvamaiselta, mutta todellisuudessa vaahto ja vesi vain roiskuvat ympäri kylpyhuonetta. Vesi ei myöskään ole kovinkaan hyvä liukuvoide.
  3. Seksin harrastaminen ulkona ja housujen hukkaaminen. Ja samalla hukkuu myös arvokkuus.
  4. Anaaliseksin kokeileminen ja sen havaitseminen, että se tuntuu kuin olisi jäänyt sarvikuonon hyökkäyksen kohteeksi.
  5. Irstaisiin juhliin meneminen seksikkäänä hoitsuna vibraattori mukana. Paras. Perjantai. Ikinä.
  6. Ja sen seurauksena ensimmäisen orgasmin saaminen.
  7. Se, kun menit ensimmäisiin poika/tyttö-pyjamabileisiin ja suunnittelit pyjamaasi 3 kuukautta. Lopulta illan koittaessa kuulet kaverisi olevan sormetuksen kohteena.
  8. Sekoileminen ja kuhertelu parhaiden naiskavereidesi kanssa kahden Breezerin jälkeen. Aika villiä.
  9. Se hetki, kun vanhempasi koputtavat oveesi juuri, kun olet kokeilemassa omituisinta mahdollista seksiasentoa mitä tiedät ensimmäistä kertaa.
  10. Tapaat kivan miehen lomalla. Olet varma, että menet naimisiin hänen kanssaan. Vielä tänä päivänäkin käyt päivittäin hänen Facebook-sivullaan vain siksi, että se oli paras lomaromanssi koskaan.
  11. Kun uskoit, että sulanut suklaa alastomalla vartalolla olisi hyvä idea.
  12. Saa ensimmäinen fritsusi. Yritä peittää fritsu meikeillä. Epäonnistu. Kuule, kuinka kaverisi nauravat sinulle.
  13. Epävarmuuden tunne, kun otat ensimmäisen kerran suihin. Se vain tuntui niin vaikealta.
  14. Miehen kyydittäminen autossa ainoana tarkoituksena harrastaa seksiä hänen kanssaan. Sopivaa paikkaa ei kuitenkaan löydy ja päädyt kotiin yksin syömään vanukasta.
  15. Kun katselet pornoa ensimmäisen kerran ja ajattelet, kuinka epänaisellista ja väärin se on.
  16. Poikaystävän vakuutteleminen harrastamaan seksiä kanssasi kuukautisten aikaan ja sen vakuutteleminen, ettei sänky oikeasti muutu kauheaksi verilammikoksi.
  17. Kuivaseksi ja sen teeskentely, ettet muka olisi valmis kunnon hommiin.
  18. Uskomattoman ja villin seksin harrastamisen yrittäminen… kerrossängyssä, Tai risteilylaivan hytissä. Mahdotonta touhua.
  19. Se, kun olet täysin valmis hommiin, mutta mies onkin liian humalassa eikä hänen peniksensä tee muuta kuin näytä kuolleelta etanalta.
  20. Olet festareilla ja juot liikaa siideriä. Tapaat miehen, jolla on hienommat naamaglitterit kuin sinulla ja päädyt hänen telttaansa. Peppusi on kipeä jo muutaman minuutin jälkeen, haiset pahalta ja kaikki 10 metrin säteellä kuulevat sinut. Upeaa.
  21. Kokeilet korsettia, ranskalaisia pikkuhousuja, sukkahousuja ja korkkareita ja toivot näyttäväsi Pamela Andersonilta. Mutta et näytä. Haluaisit vain maan nielevän sinut.
  22. Se, kun joudut todistelemalla todistelemaan lääkärillesi olleesi seksuaalisesti aktiivinen viime aikoina, ja siksi sinulla on todennäköisesti nyt rakkotulehdus.
  23. Kun squirttaat ensimmäisen kerran ja mietit, oletko mahdollisesti ejakuloinut vai oikeasti virtsannut hieman.
  24. Kun olet juonut pullon halpaa viiniä ja mietit hetken, pitäisikö harrastaa kimppakivaa. Sitten muistat, ettet elä Gossip Girlissä ja jatkat iltaasi normaaliin tapaan.
  25. Ja lopulta, sellaisen seksin harrastaminen, mistä olet aina haaveillut.

 

Lue myös: 13 Totuutta seksistä, jotka jokaisen naisen tulisi tietää ennen 30 ikävuoden täyttymistä

Lue lisää: seksi & romantiikka uutisia

Lähde: Metro.co.uk
Lähde: Artikkelikuva: Unsplash / Yoann Boyer