Tässä taivaallisessa suklaaherkussa yhdistyy kaksi lempimakuani, suklaa ja vadelma. Koristelussa halusin kokeilla montaa eri tyyliä, joten sitä voi soveltaa kukin haluamalla tavallaan. Kerrankin suklaavalumasta tuli lähes täydellinen, joten sen ainesuhteet löytyvät reseptistäni.
Tässä on oiva kakku suklaan ystäville ja jos haluat kakkuun enemmän raikkautta, voit vaihtoehtoisesti tehdä molempiin täyteväleihin pelkän vadelmamoussen kaksinkertaistamalla sen ohjeen.
Mehevän suklaakakkupohjani ohje, jota käytin tässä kakussa löytyy tältä sivustolta: OHJE.
Tässä leopardikakussani olen tehnyt kakun 18cm halkaisijan vuokaan ja pienentänyt korkeaa suklaakakkupohja ohjetta yhdellä koolla ainemäärien suhteen, jotta täytevälejä tulee vain kaksi. Pohjien kokotaulukko pienennys ja suurennus vinkkeineen kakkupohjareseptin yhteydessä.
Suosittelen pohjien valmistusta ennakkoon, koska tuoreena ne ovat tosi pehmeät ja helposti murenevat. Helpoin kakkupohjaa on käsitellä pakastettuna ja leikata osiin kun se on vielä hieman kohmeinen. Voit myös säilyttää pohjan yön yli jääkaapissa, sekin helpottaa jo hieman pohjan käsittelyä seuraavana päivänä.
Leikkaa kakkupohjasta kolme kerrosta. Helpoin kerrokset on leikata sahalaitaisella veitsellä niin että työnnät veitsen kärjen noin puoliväliin kakkua (syvyyssuunnassa) ja alat käydä kakkua ympäri veitsi vaakatasossa. Näin saat helpoiten tasaiset kerrokset.
Kakku kannattaa täyttää vuorokausi ennen tarjoilua ja loppukuorrutusta, että täytemousset saa hyytyä rauhassa ja kakku maustua tarpeeksi.
Suklaamousse – Ainekset
2 dl kuohukermaa
80 g tummaa suklaata
1 dl sokeria
0,5 dl leivontakaakaota
2 liivatelehteä
0,5 dl kuohukermaa
Vadelmamousse – Ainekset
2 dl kuohukermaa
100 g Philadelphia maustamatonta tuorejuustoa
150 g vadelmaa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 liivatelehteä
0,5 dl kuohukermaa
Lisää näitä Herkkuja?
Käy tutustumassa Emman blogiin: Emma leipoo blogi
Laita Emman Insta seurantaan: emmasofiacake
Vadelmamoussen valmistus
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 5-10 minuutiksi. Vatkaa kerma ja tuorejuusto vaahdoksi. Lisää sokerit.
Lisää joukkoon vadelmat. Jos käytät ulkomaalaisia vadelmia, kiehauta ne ennen täytteeseen lisäämistä ja anna jäähtyä.
Kun liivatteet ovat lionneet, kuumenna 0,5dl kermaa kiehuvaksi. Ota kerma pois kuumalta levyltä. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja lisää ne kuumaan kermaan sekoitellen kunnes ne ovat kokonaan sulaneet.
Anna liivatenesteen hieman jäähtyä ja lisää se sitten vadelmatäytteeseen ohuena nauhana koko ajan sähkövatkaimella samalla sekoittaen.
Suklaamoussen valmistus
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 5-10 minuutiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi.
Sulata tumma suklaa ja anna vähän jäähtyä ennen kuin vatkaat sen kerman joukkoon. Liian kuuma suklaa voi saada kerman juoksettumaan ja muuttumaan seoksen rakeiseksi.
Lisää sokeri ja kaakaojauhe.
Kun liivatteet ovat lionneet, kuumenna 0,5dl kermaa kiehuvaksi. Ota kuuma kerma pois levyltä ja lisää liivatteet joukkoon niin kuin vadelmatäytteessäkin.
Lisää lopuksi liivateneste suklaatäytteeseen ohuena nauhana koko ajan vatkaten.
Kakun kasaaminen
Koska täytteeksi tulee mousse, kasaan kakun ylös alaisin syvään vuokaan. Vuokan reunoja voi korottaa esim. leivinpaperikaistaleilla tai reunakalvolla. Ne saa kiinnittymään reunoille hyvin esim. sivelemällä ruokaöljyä vuokan reunoihin.
Eli vuokaan alimmaiseksi tulee se kakun kansipala, mikä on ollut vuokassa pohjalla myös kakkua paistaessa.
Kakun kostutukseen tarvitset maitoa n. 2,5 dl
Jokaisen pohjan kostutukseen menee vajaa 1dl maitoa. Tämä on kuitenkin viitteellinen määrä ja kun kakun kumoaa kannattaa kakun kantta vähän vielä kostuttaa, koska kasatessa kostutus tulee sisäpinnalle ja kannessa oleva kuori voi jäädä vähän kuivaksi.
Aseta vuokan pohjalle kakun kansi ja kostuta sen sisäpinta pullasudin avulla.
Levitä jompi kumpi täytteistä ensimmäiseen täyteväliin.
Aseta sitten varoen toinen kakkupohjakerros moussen päälle. Kostuta taas toinenkin pohja.
Levitä seuraava täyte ja laita päälle kakun pohja pala. Kostuta se vielä lopuksi.
Aseta vuokan päälle kelmu ja anna hyytyä ja maustua rauhassa seuraavaan päivään.
Poista kelmu vuokan päältä ja kumoa kakku kakkupahville/tarjoilualustalle. Vuokassa hyydyttämällä moussetäytteisestä kakusta tulee kauniin tasainen ja helppo kuorruttaa.
Lisää näitä Herkkuja?
Käy tutustumassa Emman blogiin: Emma leipoo blogi
Laita Emman Insta seurantaan: emmasofiacake
Kaakaolla maustettu marenkivoikreemi – Ainekset
1,75 dl sokeria
0,5 dl vettä
4 kananmunan valkuaista
0,5 dl sokeria
450 g huoneenlämpöistä voita
1 rkl leivontakaakaota
Halutessasi voit laittaa kaakaota enemmän, itsellä se oli lähinnä värisävyn vuoksi käytössä.
Lisäksi sävyä tuomaan käytin kuorrutteesta vähän ivory väristä pastaväriä.
Kreemin valmistus
Vatkaa valkuaiset paksuksi vaahdoksi. Vaahto on valmis kun voit vaikka kääntää kulhon ylösalaisin ja vaahto pysyy kulhossa.
Valkuaisten joukkoon ei saa joutua yhtään keltuaista tai ne eivät vatkaudu kunnolla. Kulhon täytyy olla puhdas, kuiva ja rasvaton.
Lisää joukkoon vähissä erin 0,5 dl sokeria sekoittaen samalla sähkövatkaimella.
Mittaa kattilaan 1,75 dl sokeria ja 0,5 dl vettä. Anna tämän seoksen kuumeta vähän päälle 120 asteiseksi. Itsellä siihen on mennyt noin 1-2min kiehumisesta.
En ole käyttänyt lämpötilamittaria, eli onnistuu ilmankin. Ota sitten pois liedeltä.
Vatkaa valkuaisvaahtoa ja lisää ohuena nauhana tämä keitetty sokerisiirappi vaahtoon. Jatka hetki vatkaamista että marenki vähän jäähtyy, lisää sitten voi pienissä erissä koko ajan vatkaten.
Aluksi kreemi menee löysäksi, mutta kun jatkat vatkaamista jonkin aikaa, alkaa se vähitellen paksuuntua.
Jos kuitenkin näyttää ettei kreemi millään ala vatkautua, käytä sitä jääkaapissa jonkin aikaa ja yritä vatkata uudelleen. Mausta lopuksi kaakaolla ja lisää halutessa ivory pastaväriä.
Tämä kuorrute riittää kuorruttamiseen sekä halutessasi myös koriste pursotuksiin. Itselläni jäi kuorrutetta ylimääräiseksi ainakin pari desilitraa.
Jos teet kakkuun valumat, kannattaa kakku laittaa tässä vaiheessa kuorrutettuna pakastimeen. Näin saat pinnasta mahdollisimman kylmän, jotta valuma asettuu siihen kauniisti. Ei pakollista, mutta suositeltavaa.
Lisää näitä Herkkuja?
Käy tutustumassa Emman blogiin: Emma leipoo blogi
Laita Emman Insta seurantaan: emmasofiacake
Musta suklaavaluma – Ainekset
66 g Pandan tummaa suklaata
0,5 dl kuohukermaa
Mustaa pastaväriä
Mustan suklaavaluman valmistus
kuumenna kermatilkka esim mikrossa pienessä kulhossa. Lisää joukkoon pilkottu suklaa ja sekoittele kunnes seos on tasainen.
Voit vielä hieman kuumentaa suklaa seosta mikrossa jos näyttää ettei suklaa sula siihen kunnolla.
Lisää suklaaseokseen mustaa pastaväriä jos haluat siitä täysin mustan.
Anna seoksen vähän jäähtyä ettei se ole tulikuumaa valuttaessa. Liian kuuma drippi voi sulattaa alla olevaa kreemikuorrutusta, varsinkin jos pinta ei ole pakastimessa kovetettu.
Kakkuun voit maalata mustan pastavärin ja leivontakaakaon avulla leopardikuviota. Käytin värin ohennukseen pientä vesitilkkaa maalatessa.
Lisätehosteena käytin kultaista elintarvikemaalia.
Kakku lopuksi koristeltu kreemipursotuksilla ja macaronsseilla (joihin myös maalattu leopardikuvio edellisenä päivänä).
Lisää näitä Herkkuja?
Käy tutustumassa Emman blogiin: Emma leipoo blogi
Laita Emman Insta seurantaan: emmasofiacake