Varsin päteviä sääntöjä varmasti - ainakin miesten mielestä.
No siinähän ei sitten tavallaan nokka tuhissutkaan niin pitkään. Kannattaisikohan seuraavalla kerralla laittaa kirjalliset ohjeet mukaan?
Aikamoinen taito itseasiassa. Tuolle voisi olla paljonkin kysyntää, jos vain markkinoinnin hoitaisi oikealla tavalla. Miten - se on sitten täysin eri juttu.
Tarinan opetus on käsittääksemme täysin oikea. Sori kaikki bemareiden omistajat.
Kun lapsi kysyy sinulta jotain elämästä, autoista tai oikeastaan mistä vaan, niin kannattaa muistaa, että niitä oppeja myös käytetään tulevaisuudessa. Suuri vastuuhan siinä on, joten vastausta kannattaa miettiä hetki.
No, kannattaa ehkä pari kertaa kuitenkin miettiä, ennen kuin alkaa tätä kokeilemaan.
No juurikin näin. Ihan jo se mielikuva, joka tästä tulee kauhistuttaa. Parran ajaminen tupakka suussa kahvia juoden voi olla hiukkasen vaarallista.
Naps! Ei ole mies tähän mennessä sitten oppinut olemaan kuittailematta tällaisista asioista vaimolleen?
Näillä ohjeilla eteenpäin. Ei mene pitkään, kun palkankorotustakin uskaltaa pyytää.
Sinänsä turkulaisia on ihan turha ruveta mustamaalaamaan, mutta pitäähän ne verotkin maksaa. Ja tämäkin lahjahan tuli ihan kaupan päälle.