Superbakteerit ovat jopa syöpää pahempi terveysriski

9.12.2019

Ylipainoa, syöpää, sydän- ja verisuonitauteja sekä diabetesta on pitkään pidetty länsimaiden pahimpina tappajina. Näin tilastojen valossa toki edelleen onkin, mutta näiden elintasosairauksien on on pian kiilaamassa aivan uusi uhka: superbakteerit.

Superbakteerit ovat antibiooteille resistenttejä bakteereja, jotka saavat yleensä alkunsa maailman jättimäisistä lihantuotantolaitoksista ja karjankasvattamoista. Näissä laitoksissa antibiootteja käytetään usein valtavia määriä, minkä vuoksi tuotantoeläinten bakteerikannat muuttuvat hiljalleen resistenteiksi. Tuotantoeläimistä nämä superbakteerit siirtyvät myös ihmiseen.

Syöpääkin pahempi tappaja

Maailman terveysjärjestö WHO arvioi, että vuoden 2050 tienoilla superbakteerit ovat jo syöpää yleisempi tappaja länsimaissa. Euroopan tasolla kuolonuhreja uskotaan tulevaisuudessa tulevan vuosittain noin 390 000.

Kaikki antibiooteille resistentit bakteerit eivät ole tappavia, mutta ongelma piilee siinä että tappavien bakteerien tunnistaminen – saati sitten niiden lääkitseminen – on ammattilaisillekin erittäin haastavaa. Superbakteeri voi itää perusterveen henkilön suolistossa pitkiäkin aikoja, ja aktivoitua vasta sitten kun antibioottikuuri tuhoaa ympäriltä ns. hyvän bakteerikannan.

Superbakteerien taltuttamiseksi asiantuntijat peräänkuuluttavat parempaa elintarvikehygieniaa, antibioottihoitojen korvaamista muilla hoitomuodoilla ja lihansyönnin vähentämistä.

Oletko sinä huolestunut superbakteereista? Kommentoi!

Lue lisää: terveys & hyvinvointi uutisia

Lähde: Taloussanomat