Suomalainen shoppailija kuluttaa satoja euroja verkossa

11.5.2022

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2021 suomalaisista miltei puolet kulutti verkkoshoppailuun 100 euroa kolmen kuukauden sisällä. Puolestaan 500 euroa verkkokaupoissa kulutti noin viidesosa suomalaisista. Suurin osa verkko-ostoksista, noin 30 prosenttia, oli vaatteita, kenkiä ja muita asusteita. Myös koti-ja puutarhatuotteiden oston suosio verkosta on hiljalleen kasvamassa, mutta monet haluaa vielä ostaa ne silti kivijalkamyymälöistä. Useimmat asiakkaat arvostavat enemmän henkilökohtaista palvelua, mitä erikoisliikkeet yleensä tarjoavat.

 

Yli puolet suomalaisista shoppailee säännöllisesti verkossa

Noin 57 prosenttia vuoden 2021 tutkimuksen otannassa mukana olleista 16–89 -vuotiaista suomalaisista oli ostanut jotain verkosta viimeisen 3 kuukauden aikana. Huomattavaa on myös se, että yli 65-vuotiaiden osuus verkko-ostamisessa on moninkertaistunut viimeisen kahdeksan vuoden aikana.

 

25-34 -vuotiaat verkko-ostamisen kärkipäätä

Vuoden 2021 arvion mukaan verkossa ostoksia oli 12 kuukauden sisällä tehnyt jopa 91 prosenttia kaikista otannassa mukana olleista 25-34 -vuotiaista suomalaisista. Hyvänä kakkosena olivat 16-24 -vuotiaat noin 90 prosentilla. Vähiten verkossa ostoksia oli vuoden sisällä tehnyt 75-89 -vuotiaiden joukko, joiden osuus oli vain 18 prosenttia.

 

Ruoan ostaminen verkosta kasvussa

Suomalaisista yhä useampi ostaa tai tilaa nykyään ruoka-aineksia tai valmiita ruokia verkosta. Säännöllisesti päivittäistavaroiden verkkokaupassa vierailijoiden kävijöiden määrä kaksinkertaistui aikaan ennen koronaa, arvioitiin Kaupan liitolla vuonna 2021, eikä kasvu ole hiipumassa. Ruokaa ostavat verkosta erityisesti lapsiperheet sekä toisaalta yli 65-vuotiaat. Luonnollisesti korona-aika lisäsi ruoan ostamista verkosta entisestään ja varsinkin Wolt-tilaukset olivat kovassa kasvussa.

 

Miltei puolet haluaisi hankkia verkosta mietoja alkoholijuomia

Kaupanliiton mukaan mietoja alkoholijuomia ostoskoriinsa haluaisi lisätä hieman alle puolet kyselyyn vastanneista. Tämän hetkisten lakien puitteissa se ei kuitenkaan ole mahdollista, vaikka kiinnostus onkin kovaa. Ulkomailta alkoholin tilaaminen on toisaalta laillista vaikka sen laillisuudesta on puitu ja viranomaiset ovat johtaneet kansalaisia harhaan. Iltalehti uutisoi vastaikään kuinka viranomainen sävelsi alkoholin etämyyntikiellon täysin lennosta.

 

Rahapelejä pelaa viidesosa suomalaisista

Rahapelien osuus puolestaan oli noin 26 prosenttia ja ruoka-annoksiin kuljetuspalvelujen kautta tai suoraan ostettuna noin 23 prosenttia. Kolikkopelien ja urheiluharrastusten osuudet olivat noin 20 prosentin luokkaa. Pienin osuus suomalaisten verkkoshoppailussa oli tietokoneilla, tableteilla, matkapuhelimilla ja niiden lisävarusteilla sekä vakuutuksilla.

 

Verkkokaupoilla tarjolla monipuolisesti erilaisia maksutapoja

Yleisin maksutapa verkkokauppaostoksille lienee edelleen suora verkkopankkiyhteys. Luottokorttia suositaan erityisesti kansainvälisissä verkkokaupoissa. Osa verkkokaupoista tarjoaa näiden lisäksi postiennakkoa, laskua sekä osamaksua ostosten maksamiseksi. Viime vuosina ovat suosiotaan kasvattaneet myös esimerkiksi Paypal- maksupalvelu sekä nettikasinoilla yleisesti käytössä oleva Turstly-maksupalvelu. Uusimpana tulokkaana on nuorten suosima MobilePay.

 

Verkkopankki

Kaikkien yleisimpiä verkkopankin maksuntarjoajia ovat Nordea, OP, Danske Bank, Säästöpankki, Oma Säästöpankki, S-Pankki, POP Pankki, Aktia, Handelsbanken ja Ålandsbanken. Maksaminen tapahtuu kätevästi kirjautumalla ja tunnistautumalla omilla verkkopankkitunnuksilla.

 

Korttimaksu

Turvalliset korttimaksut ovat helppoja maksuvälineitä etenkin kansainvälisillä sivustoilla shoppaillessa. Visa, Visa Electron ja Mastercard (American Express erillisellä sopimuksella) pitävät kärkisijaa korttimaksujen listalla. Maksaessa tarvitsee näppäillä kortinhaltijan nimi, kortin numero, turvakoodi eli CVV-luku sekä kortin voimassaoloaika.

 

Postiennakko

Kun tilaamat tuotteet lähetetään postiennakolle, tällöin vastaanottaja lunastaa paketin postista maksamalla siitä lähettäjän määräämän ennakkosumman. Tämän jälkeen summa ohjautuu paketin lähettäjän pankkitilille 2–4 pankkipäivän kuluessa.

 

Lasku-ja osamaksu

Nykyään useimmat verkkokaupat tarjoavat asiakkailleen myös joustavan laskulla tai osamaksulla maksamisen. Tällöin laskun eräpäivä on palveluntarjoajasta riippuen yleensä 30-90 päivää. Osamaksut voidaan pilkkoa jopa 5 euron kuukausimaksuiksi halutulle maksuajalle. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että näissä maksutavoissa tulee yleensä muita kuluja, kuten korko ja laskutuslisä. Yleisimpiä laskutus- ja osamaksuntarjoajia ovat esimerkiksi Walley Collector Bank sekä Klarna.

 

PayPal

Rahansiirto onnistuu pelkällä sähköpostiosoitteella käyttäessä PayPal-maksupalvelua. Ensin tulee rekisteröidä PayPal-tili sähköpostin ja salasanan avulla. Sen jälkeen tiliin yhdistetään luottokortti, josta raha siirretään. Tätä suhteellisen uutta maksutapaa käytetään jo yleisesti esimerkiksi Ebay- ja Amazon-verkkokaupoissa.

 

Trustly

Nopeisiin rahansiirtoihin soveltuva Trustly-maksupalvelu on kasvattanut myös huimasti suosiotaan muun muassa nettikasinoilla sen helppokäyttöisyydellään. Se välittää maksun tiedot osapuolten välillä ja hallinnoi itse rahavirrat. Sen ehdottomina etuina ovat nopeus, turvallisuus, luotettavuus sekä se on kuluttajalle ilmainen. Trustlystä on uutisoitu aikaisemminkin ja mm. Totally.fi kirjoitti artikkelin missä se nosti Trustlyn suomalaisten suosituimmiksi maksumenetelmiksi.

 

Mobiilimaksu

Viime vuosina etenkin nuorten keskuudessa suosiotaan kasvattanut mobiilimaksu on helppo ja turvallinen tapa maksaa tuotteita ja palveluja mobiililaitteilla. Se ei vaadi henkilötunnusten tai korttitietojen syöttämistä. Maksutapahtuma suoritetaan älylaitteeseen ladatun sovelluksen avulla. Maksutilanteessa sovelluksen avaamiseen yleensä käytetään salasanaa tai sormenjälkitunnistautumista. Maksu tapahtuu nopeasti reaaliajassa. Tunnetuimpia mobiilimaksupalveluja tarjoavia yrityksiä ovat MobilePay ja Pivo.

Lue lisää: lifestyle & vapaa-aika uutisia

Lähde: Pixabay.com