Tutkimus: 3 syytä miksi sarkastiset ihmiset ovat muita älykkäämpiä

28.11.2023

Oscar Wilde kuvaili aikoinaan Sarkasmia “älykkyyden korkeimmaksi olotilaksi”. Toisaalta, sarkasmia on myös usein kuvailtu ”järjen alhaisimmaksi olotilaksi.” Vaikka monet ihmiset karsastavatkin pitäen sitä ivallisena tai epäystävällisenä, tutkimukset osoittavat, että ystävien välinen sarkasmi ei luo halveksinnan tunnetta.

Sen sijaan, se voi vahvistaa suhteen rehellisyyttä ja avoimuutta, sillä molemmat osapuolet viestivät rehellisesti toistensa kanssa. Joten miten voisimme vahvistaa sarkasmin ja älykkyyden välisen yhteyden? Entä sarkasmin ja luovuuden välinen yhteys?

 

Mitä sarkasmi on?

On tärkeää muistaa, että sarkasmia ei ole vain yksinkertaiset, tylyhköt kommentit – kuten jos joku kysyy sinulta, että oletko kiinnostunut lähtemään perheen lomareissulle, ja vastaat: “joo, todellakin.” Sarkasmi voi sen sijaan palvella monissa hyödyllisissä yhteyksissä- esimerkiksi tunnelman keventämisessä ihmisjoukossa tai tunnustamalla herkän tunteen, jota muut eivät uskaltaneet sanoa ääneen.

Louis C.K:n komedia on erinomainen esimerkki siitä, kuinka sarkasmi voi oikeasti vetää ihmisiä yhteen. Hän on tehnyt uran yksinkertaisista keskusteluista jotka heijastavat meidän kaikkien päivittäisiä tuntemuksiamme. Sarkasmi antaa meille mahdollisuuden tuulettua ja ilmaista elämän turhautuneisuuksia terveellisellä tavalla, joka usein synnyttää huumoria – paljon terveellisempää kuin epäaidon rehellisyyden ja vilpittömyyden pakottaminen, eikö?

Seuraavaksi: 3 syytä, miksi sarkasmi auttaa meitä tutkijoiden mukaan löytämään sisäisen luovuutemme ja älykkyytemme:

 

1. He ajattelevat enemmän

Sarkasmin vaatii ajattelua. Kun vastaa jonkun sanomisiin, ei-sarkastinen vastaus on helppo tuottaa. Aivoilta ei vaadita valtavaa suorituskykyä yksinkertaisen vastauksen tuottamiseen yksinkertaiseen kysymykseen. Sarkastinen vastaus vaatii kuitenkin ylimääräisen annoksen ajattelua samassa lyhyessä ajassa.

Vaikka tämä saattaakin vaikuttaa pieneltä asialta, on sarkasmin harjoittaminen erinomaista aivojen treenaamista. Pohdit samalla odotettua vastausta ja kuinka oikeasti haluaisit vastata yhdistäen nämä seikat vastaukseen, joka voi samaan aikaan olla hauska ja kryptinen. Tästä syystä monet eivät aina ymmärrä sarkasmia välittömästi. Heidän täytyy ajatella asiaa syvemmälle ymmärtääkseen sarkasmin.

 

2. He tunnistavat enemmän mahdollisuuksia

Sarkasmi mahdollistaa mielen laajentumisen. Vaikka monet luonteenpiirteet on tutkimuksissa yhdistetty luovuuteen, sarkasmin kohdalla yhteys on erittäin kiehtova. Harvardin ja Columbian yliopiston tutkijat havaitsivat, että sarkasmia tuottavat ja vastaanottavat ihmiset suoriutuivat 3 kertaa paremmin luovuustesteissä.

Pelkällä sarkasmille altistumisella voi olla yllättävä vaikutus – 75% sarkasmille altistuneista ihmisistä kykenivät ratkaisemaan visaisen pulman verrattuna vertailuryhmän 25 prosenttiin. Sarkasmilla vaikuttaa olevan mieltä avartava vaikutus ja se edistää ”laatikon ulkopuolelta” ajattelua.

 

3. He osaavat ajatella abstraktisti

Sarkasmi edistää käsitteellistämistä. Sarkasmin todellinen yhteys älykkyyteen löytyy abstraktin ajattelun kehittymisestä. Abstrakti ajattelu on jo pitkään yhdistetty älykkyyteen. Loppujen lopuksi abstrakti ajattelu on ainoa asia, joka merkittävästi erottaa ihmiset eläimistä.

Harvardin tutkijat korostavat, että sarkasmista voi olla erityisesti hyötyä työpaikalla, missä abstrakti ajattelu on usein elintärkeää tuottavuuden kannalta. He kuitenkin varoittavat yhdestä asiasta: kannattaa pitää huolta, että työkaverisi ymmärtävät sarkasmisi.

Tutkimuksen mukaan kaikki eivät ota sarkastista huumoria kovinkaan hyvin vastaan ja huumori voi jopa hermostuttaa joitakin ihmisiä. Joten säästä sarkasmisi niille, jotka sitä arvostavat ja välttele sitä pomosi kanssa.

Lue lisää: lifestyle & vapaa-aika uutisia

Lähde: Lifehack.org
Lähde: Artikkelikuva / Pixabay