Nämä 6 horoskooppia ovat kaikista herkimpiä – onko omasi joku näistä?

26.11.2020

Ihmisen elämä ei ole helppoa – sen tietää kaikki. Erityisen vaikeaa siitä tekee se, että ihminen on herkkä otus, jonka henkinen tila voi mennä vinksalleen pienistäkin vastoinkäymisistä.

Ihmiset loukkaantuvat helposti ja jokainen prosessoi kipuaan eri tavoin. Jotkut horoskoopit saattavat pelätä kipua niin paljon, etteivät he koe selviävänsä normaaleista päivistä, kun taas toiset keksivät keinoja hillitä mielialojaan ja kykenevät etenemään määrätietoisesti tilanteesta toiseen

Eikä kyse ole siitä, että elämä olisi pelkkiä haasteita ja uhkakuvia. Mutta välillä elämässä kohtaa hankalia tilanteita, joista ei selviä vahvimmatkaan tapaukset.

Osaamme odottaa näitä tilanteita jo ennen kuin ne tapahtuvat. Mutta joskus pelkäämme ikäviä tilanteita niin paljon, ettemme kykene elämään normaalisti.

Nämä horoskoopit ovat tähtikartan herkimpiä:

 

Kalat

Kalat ovat ylidramaattisia tyyppejä, jotka hakemalla hakevat tilanteita, joissa voisivat loukkaantua. Vaikka he kokevat kipua siinä missä muutkin, kalat pelkäävät sitä niin paljon, että he etsivät sitä. Ja vain siitä syystä, että voisivat sanoa olleensa oikeassa.

Kalat elävät kivussa ja tavallaan käyttävät kärsimyksen pelkoa keinona sen etsimiseen.

 

Leijona

Kun egosi on niin iso kuin leijonalla, olet kuin kupla. Mitä isompi kupla, sitä helpompi se on puhkaista. Leijona ei halua kuplan puhkeavan, sillä jos näin käy, kipu on sietämätöntä.

Leijonat pelkäävät tuskaa, sillä he ovat niin riippuvaisia toisten hyväksynnästä. He luottavat liikaa toisiin ihmisiin. He tarvitsevat lähelleen rakastavia ihmisiä. Luottamus toisiin ihmisiin katoaa, leijona murenee henkisesti.

 

Jousimies

Jos olet jousimies, olet varmasti nuollut haavojasi runsaasti. Olet antanut itseäsi satutettavan ja jossain välissä olet oppinut läksysi siitä, ettei ihmisille kannata avautua liikaa eikä heidän saa antaa kävellä ylitsesi.

Jousimies on tähtikartan hyväuskoinen hölmö. Hän uskoo joutuvansa höynäytetyksi ja satutetuksi, ja niin useimmiten myös käy. Jousimies ymmärtää mitä on tapahtunut, mutta harvemmin ottaa opiksi ja tilanne toistuu myös seuraavalla kerralla.

 

Oinas

Käy järkeen, että oinas pelkää henkistä kipua paljon, sillä oinaat ovat erittäin tunneherkkiä. Oinaille tunteiden kurissa pitäminen onkin melkein kokopäivätyötä.

Oinas voi olla hyökkäävä, mutta oinas on myös yksi herkimmistä horoskoopeista. Kipu ottaa oinailla koville ja he pelkäävät petollisia ihmisiä yli kaiken.

 

Kaksonen

Kaksoset eivät päästä ihmisiä lähelleen. Kaksoselle ystävyys on sitä, että hän tanssii tunteidensa ympärillä välttääkseen muiden huomiota.

Kaksonen on yksi heikoimmista merkeistä. Kaksoset suojelevat itseään olemalla kylmiä läheisilleen. He eivät kykene käsittelemään kipua, joten he välttelevät kaikkea hellyyttä ja lämpöä suojellakseen itseään.

 

Skorpioni

Skorpionit ovat niin kovia kontrollifriikkejä, että he pyrkivät kontrolloimaan asioita etukäteen. Näitä asioita ovat mm. se, kuinka ihmiset satuttavat heitä ja tuleeko satuttamista edes tapahtumaan. Skorpioneilla on synnynnäinen luottamusongelma ja he olettavat, että tulet satuttamaan tai loukkaamaan heitä. Siksi he pysyttelevät suosiolla kaukana.

Lue lisää: lifestyle & vapaa-aika uutisia

Lähde: Your Tango
Lähde: Pixabay.com